keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Kuri kovenee!

Minä olen tässä hirveänä ihmisenä päättänyt hieman tiukentaa Troiluksen kuria. :D Meillähän menee oikein hyvin ja poika on tottelevainen, mutta pieniä juttuja voisi muuttaa. Esimerkiksi yksinolo on hieman hankalaa tällä hetkellä. Troilus on mieltynyt petivaatteisiin ja onkin repinyt jo täkkiä, pussilakanaa ja aluslakanaa. Nyt aletaan tehdä niin, että ei kiinnitetä Troilukseen mitään huomiota kun tullaan kotiin. Sitten kun T on rauhoittunut ja mennyt tekemään omiaan niin kutsutaan poika luokse ja tervehditään. Toivottavasti siitä on apua.

Sitten tuo hommien tekeminen on toinen mihin täytyy alkaa panostaa. Nyt esimerkiksi kotona saatan huudella Troilusta luokse useamminkin ja ei tule. Sain ohjeeksi kutsua kerran ja jos ei tule niin haen pojan. Kuulostaa simppeliltä. :D Troiluksella on myös tapana se, että jos ei näe mun kädessä namia tai lelua niin ei tee mitään. Tämä on hankalaa, koska en todellakaan kokoajan kotona palkkaa tarjoamalla jotain hyvää. Kyllä kehu saa riittää ainakin helppoihin hommiin. Ja siis kotona, sisällä. Sain tähän ohjeeksi ottaa lelun taskuun niin ettei Troilus näe. Sitten käsken tehdä jotain tosi yksinkertaista. Kun tekee niin kovasti kehua ja lelu esiin. Näin Troilus oppii, että vaikka en näe palkkaa niin ehkä se voikin olla mukana. :)

Nämä kaksi asiaa nyt pääsevät tehoreeniin. Troilushan on tosi tottelevainen poika kaiken kaikkiaan. Ei hypi sohvalle/sängylle, kun ollaan kotona. Ei kerjää, koska tietää saavansa sitten kun ollaan syöty. Odottaa kauniisti ruokansa ja kärsivällisyys on kasvanut hirmuisesti pojalla. Tästä on hyvä lähteä ja onneksi ihan hirveästi korjaamista ei vielä ainakaan ole.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Tassuongelma ja viimeinen tokoreeni

Troiluksella näitä "terveydellisiä" ongelmia riittää. Onneksi sentään pikku juttuja kaikki. :) Perjantai-iltana Troilus alkoi nuolla ja purra etutassuaan todella paljon. Sama jatkui yöllä ja seuraavana aamuna. Tarkastettiin tassut ja huomattiin, että vasemmassa etutassussa oli halkeama ja Troilus oli saanut purtua sitä hieman isommaksi. Myös takatassussa oli pieni halkeama.

Soittelin eläinlääkäriin ja sain neuvoksi huuhdella tassua kaksi kertaa vuorokaudessa kädenlämpöisellä vedellä. Käytiin hakemassa lääkäriltä Vetramil haavavoidetta ja kauluri. Haavaahan ei Troilus saa nuolla ettei tule tulehdusta. Ulkona käydessä täytyy laittaa sukat jalkaan. :)

Illalla laitettiin Troilukselle kauluri. Puoleen tuntiin ei poika liikkunut mihinkään vaan tuijotti apaattisena lattiaa häntä koipien välissä. Sitten alkoi hieman ottaa askelia ja liikkui vähän aikaa peruuttamalla. :D Tietysti myös törmäili joka paikkaan. Onneksi tosi nopeasti Troilus alkoi tottua kauluriin. Ja eihän sitä tarvitse pitää kuin muutaman päivän. Esimerkiksi nyt se ei ole kaulassa, kun poitsu syö luuta ja pystyn vahtimaan kokoajan.




Tänään oli sitten viimeiset kilpailuun tähtäävien pentujen tokoreenit. :( Tosi harmi. Kurssi oli todella hyvä ja samoin ohjaaja. Oli aina kiva mennä reeneihin. Otettiin viimeisellä kerralla hieman seuraamista ja perusasentoa. Sain seuraamisessa vinkiksi kävellä reippaampaa. Troilus seurasi paljon paremmin kun vauhtia oli enemmän. Olen käyttänyt paljon aikaa askel-pysähdys-käännös-askel reenaukseen. Siinä Troilus osaa hienosti aina pysähdyksessä tulla perusasentoon ilman käskyä. Nyt täytyy alkaa reenata sitä, että Troilus myös vauhdikkaammassa seuraamisessa tulee perusasentoon pysähdyksessä. :)

On mielenkiintoista nähdä päästäänkö yhtään eteenpäin kaksin reenatessa. Nyt täytyy alkaa suunnitella itse reenejä ja myös pitää kiinni reenauksesta. Onneksi koirapuisto on lähellä ja siellä voidaan kaksin ollessa reenata ilman hihnaa. :)

Leikkiä leikkiä

Troiluksella on ollut leikintäyteinen viikko. Tiistaina tavattiin vuoden ikäinen labbisuros ja pojilla olikin mukavaa. Kokoeroahan pojilla oli ja muutaman kerran Troilus jäi jalkoihin. Onneksi poika on niin nopea, että pääsee hyvin pois alta ja osaa väistellä hienosti. :)

Perjantaina tavattiin 14-viikkoinen bortsu-uros Montsa! Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa pieni bortsupentu. Ei kyllä yhtään tullut ikävä sitä kivien syömistä ja naskalihampaita. :D Meidän pentu tuntui jo niin isolta pikkuiseen Montsaan verrattuna. Nopeasti ne pennut kasvaa. Pojat leikkivätkin melkein kaksi tuntia putkeen. Troilus tuntui todella vanhalta, kun antoi Montsan hyppiä päällä ja muutenkin oli kiltisti.



Näyttelyreenaamista

Käytiin 13.7.2011 ensimmäistä kertaa näyttelyreeneissä! Ja tosiaan, ongelma on juuri se mitä olenkin uumoillut: ringissä juokseminen toisten koirien kanssa. :( Troilus veti kuin pieni pupu, kun juostiin muiden kanssa. En mitenkään saanut poitsua juoksemaan vieressä (edes laukaten) vaan T painoi edessä, sivulla, teki käännöksen taakse jne. ja tämä tietysti haukkoen henkeä kun hihna kuristi.

Oli reeneissä kyllä hyvääkin. Troilus pystyi paikalla ollessa rauhoittumaan ja saatiin reenattua seisomista. En ole vielä alkanut asetella jalkoja. Ollaan reenattu ihan vain paikalla seisomista. Tätä on helpottanut tokossa seisomisharjoittelu. Ei siis ihan nollasta lähdetty. Todella hienosti Troilus seisoi pitkäänkin paikallaan, käskyn alla tosin.

Ohjaajan luoksepäästävyys ja kopelointi -harjoitus meni myös paremmin kuin kuvittelin. Troilus toki halusi moikata tuomaria ja pari kertaa hyppäsi, mutta kauniisti oli paikallaan kun hampaat katsottiin ja siliteltiin kroppa läpi. Luulen, että Troilukselle sopii parhaiten tyyli, jossa tuomari ei pahemmin lässyttele vaan varmoilla otteilla käy paikat läpi ja katsoo hampaat.

Sitten me juostiin kolmio. Joo, oli hauskaa! Troilus kiinnitti huomionsa vain sivulla seisseihin koiriin ja repi niiden luo kauheasti. Tämä johti siihen, että Troilus okensi kaksi kertaa meidän pienen kolmion aikana!! :O Kun reenataan ihan kaksin vailla yleisöä niin Troilus ravaa vierellä tosi kauniisti. Meillä siis ongelma on häiriön sietäminen. On tosi kiva, että Troilus on energinen ja innokas, mutta ei se ihan joka asiassa miellytä. :D

Nyt täytyy vaan alkaa reenata enemmän ja katsoa saisinko jotenkin Troilusta unohtamaan muut. Tosiaan edes nakilla houkuttelu ei kiinnosta jos on toisia koiria näkösällä.

Sain ohjeeksi ennen näyttelyä saapua paikalle hyvissä ajoin ja yrittää väsyttää pikkuista koiranpentua. Joo, helpommin sanottu kuin tehty. Kai se pitää sitten vaan mennä tosi aikaisin paikalle ja katsoa jos vaikka pääsisi tekemään jälkeä johonkin lähelle. Sitten ennen kehään menoa voisi vähän juoksuttaa ja ottaa vaikka hieman tokoa.

Kyllä hieman stressaa mitä tosta näyttelystäkään tulee. Harmittaa jo, että ilmoittauduin. Tietysti se on pentunäyttely ja sinällään kivaa reeniä, mutta kuitenkin. Se olisi ihan ok, jos T vain hyppelisi mun päälle, mutta se hitsin toisten luo vetäminen. :( T:hän vetää niin kovaa, että minä saan ihan kunnolla pitää kiinni, että en kaadu tai muuta. :D

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Vesileikkejä ja rentoa reenailua

Meidän vauva on jo 7,5kk vanha! Juhannuksesta lähtien Troilus on nostanut koipea koirapuistossa ja nyt myös lenkillä. Mieshän tuosta vauvasta on kuoriutumassa. :)

Otan tällä hetkellä meidän tokoilut rennommalla asenteella, koska Troilus ei oikein jaksa kiinnostua tällä hetkellä. Nakit ei ole enää niin pop kuin ennen. Olen alkanut palkata enemmän lelulla ja se toimii itseasiassa paremmin kuin kuvittelin. Seuraamista ollaan saatu eteenpäin ja paikallamakuuta myös. Nyt tosin maahan meno tökkii jonkin verran. Täytyy ilmeisesti ottaa ihan perusreeniä maahanmenoon taas. Nyt käskyn kuultua Troilus vain tuijottaa mua. Ohjatusti menee kyllä maahan. Välillä! Maahanmeno on kyllä ennen toiminut tosi hyvin.

Olen nyt alkanut naksutella temppuja hieman. En ole pitänyt niitä mitenkään tärkeinä, joten on hieman jäänyt. En ole myöskään oikein tiennyt mistä alottaa. Tällä hetkellä Troilus osaa antaa tassua, lyödä tassulla, tehdä high fivet. Ei vieläkään temppuilla kovinkaan aktiivisesti. Troilus vasta opettelee tarjoamaan itse toimintoa. :)

Poitsusta on kuoriutunut oikea vesipeto. Troilus on päässyt kolme kertaa uimaan ja kahdella edellisellä kerralla on ihan oikeasti uinut. Viime kerralla otettiin hihna pois ja hienosti Troilus pysyi rannalla ollessaan lähietäisyydellä ja tuli heti kutsusta. Muutenkin meillä luoksetulo on ihmeen hyvä. Toivottavasti jatkuu samanlaisena.. ja toki parempana vielä aikuisena. :)





perjantai 1. heinäkuuta 2011

Seitsemän kuukautta!

Tiistaina Troilus otti ja täytti seitsemän kuukautta. Nyt on jo hieman pienen murkkuiän merkkejä ilmassa! Enää ei luoksetulokutsuja noteerata kovinkaan hanakasti ja kaikkea kiellettyä pitää muutama kerta koittaa ennen kuin menee jakeluun, että EI! :D Vetämisen kanssa ei olla edistytty oikeastaan ollenkaan. Aina alkuun T vetää kuin pieni pupu, mutta sitten pikku hiljaa siirtyy kävelemään oikein nätisti. Kaippa sen suurimman alkuenergian saa sitten vetämällä kulutettua. Ärsyttävä tapa ja toivottavasti vähenee itsestään, kun ikää tulee. :)

Nyt ollaan pidetty hieman vapaata ja ei olla reenailtu paljoakaan. Sunnuntaina on reenit ja sen jälkeen pitäisi taas terästäytyä.  On vaan tällä hetkellä sen verran pinna kireällä tuon pikku-ukon kanssa joten ei ole reenaaminenkaan maistunut. Tuntuu, että mikään ei oikein onnistu vaikka tuo onkin peruskiltti ja tottelee tosi hyvin. Ei todellakaan ole mikään ongelmatapaus tai edes pahimmasta päästä. :)

Yksi asia on kuitenkin muodostunut parina päivänä pieneksi ongelmaksi, nimittäin rappuun pissaaminen! Troilus ei pissi sisälle ja tietää että ulos mennään. Kun ollaan siskolla niin joudutaan odottamaan hissiä (asuu 6.kerroksessa). Troilus on ottanut nyt tavaksi jättää sen viimeisen minuutin pidättämisen pois ohjelmasta ja pissii lähes joka kerta joko rappuun hissin eteen, hissiin tai ulko-oven eteen (sisäpuolelle) juuri kun avaan ovea! Ette usko kuinka mulla kiehuu!! Ja kyllä, olen nostanut metelin joka kerta kun näin on käynyt. Kyse ei ole edes siitä, että joutuu pidättämään tosi pitkään ennen kuin pääsee ulos. Joskus meinaan mennään parin tunnin, kolmen tunnin jne. päästä taas pihalle. Ja pidätyskykyä kyllä löytyy päivisin tarvittaessa vähintään viisi tuntia ja öisin 9-11 tuntia. Mitä ihmettä voisin tehdä asialle? En enää jaksa kantaa tuota poitsua. Mua oikein ketuttaa lähteä tuon kanssa ulos, kun tiedän että kohta tulen taas siivoamaan rappua. Ja sitten kun vielä tuo kokeilee muutenkin rajojaan niin on aika negatiiviset fiilikset. Joskus tekisi mieli vain huutaa. :(

No, eiköhän se tästä. Yksi mahdollinen syy ongelmaan voi olla myös se, että Troilus on alkanut harjoitella merkkausta. Vielä ei tosin koipi nouse. Koirapuistossa on kaksi kertaa ottanut mallia vanhemmista uroksista ja yrittänyt nostaa jalkaa. :D Luultavasti parin viikon sisään alkaa kunnolla näyttää miehen elkeitä. Sen kyllä huomaa, että enää ei kaikkea päästä siihen ensimmäiseen pissipaikkaan. Saattaa nykyään pari kolme kertaa pissiä lenkin aikana.

Anaalirauhastulehduksen vuoksi muuten jatkettiin antibioottikuuria keskiviikkoiltaan saakka. Tosin tänään poitsu on kerran pari laahannut pyllyä ja yrittänyt nuolla. Katellaan hetki ja jos jatkaa niin sitten taas lääkäriin. :(

Troiluksen ensimmäinen juhannus meni mukavissa merkeissä. Juhannuspäivänä lauantaina käytiin Jokioisissa mökillä. Troilus pääsi kirmaamaan metsään. Ja hauskaa olikin. :) Edes pieni kaatosade ja ukkoskuuro ei menoa haitannut.








Täytyisi taas päivitellä blogia vähän useammin. Nytkin unohtui varmaan paljon kaikkea. :D

Kuvia

Ajattelin laittaa sekalaisia kuvia muutaman. Huomenna on sitten kontrollikäynti lääkärissä anaalirauhastulehduksen vuoksi. Toivottavasti on parantunut. Ollaan oltu aika rauhassa. Tokoreenejä on vielä kolmena sunnuntaina jäljellä. Sitten täytyy alkaa reenailla itsenäisesti. Voi olla, että syksymmällä mennään johonkin kurssille taas. Koirapuistossa ollaan käyty ja hieman meidän poitsulle on rähisty. Luultavasti muut koirat alkaa nähdä tuon jo miehenä. :D Täytyy hieman miettiä uskaltaako tota poitsua hetkeen sinne viedä. Ei kuitenkaan pysty vielä puolustautumaan ja ei ole kiva, että joutuu häntä koipien välissä juoksemaan pakoon. :(



Troiluksen uusi harrastus on hypätä ikkunaa ja partsin kaidetta vasten ja katsella maailman menoa. :)




Ajattelin jo, että en saa tätä viestiä julkaistuksi koskaan. Blogger on bugaillut ihan urakalla, mutta tässä tämä nyt on. :D