lauantai 28. tammikuuta 2012

Mätsäri!

Tänään Troilus osallistui Emman kanssa elämänsä ekaan mätsäriin. Se pidettiin Koirakoutsin tiloissa Linnainmaalla. Tämä olikin Troiluksen kolmas "suuri" koiratapahtuma ja olihan kaikki ihanaa. Troilus oli innokas ja ennen kehää koitettiin rauhoitella poitsua.. Se meni.. no jotenkin! :D

Kehässä sitten oli vilskettä ja vilinää. Olin niin iloinen, että Emma oli siellä Troiluksen kanssa enkä minä. Samaa kaavaa meni kuin pentunäyttelyssäkin. Se on Troilukselle niin ylitsepääsemätöntä, jos toinen koira juoksee edessä. Seisotuksessa kaikki menee ihan hyvin. Ei Troiluksesta kyllä tuolla innolla näyttelykoiraa tule. :D

Tuloksena oli SIN- ihan odotetusti! Joka tapauksessa kokemus oli ihan kiva ja tällaisiahan Troilus tarviikin.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Luustokuvat

Tänään oli vihdoinkin viralliset luustokuvaukset. Enhän ole odottanut niitä kuin jotakuinkin vuoden. :D

Käytiin Eläinystäväsi lääkärissä ja Juha Kallio toimi kuvaajana. Alkuun oli tarkoitus mennä Ventelälle, mutta ei saatu sitä oikein sopimaan aikatauluihin. Troilus on paljon käynyt Eläinystäväsi lääkärillä joten se oli sitten ihan ykkösvaihtoehto Ventelän jälkeen.

Tuntui, että Troilus oli himppasen rauhallisempi odotushuoneessa kuin normaalisti. Yleensähän Troilus sutii ja sutii lähes kokoajan, mutta nyt jaksoi istua ja maatakin hetken paikallaan. Edistystä siis. :) Tällä kertaa rauhoituspiikkiä Troilus ei edes huomannut ja unikin tuli muutamassa minuutissa. Kuvat onnistui hyvin ja lääkäri veikkaili lonkiksi B/B. Löysyyttä on hieman, mutta rakenne on hyvä ja lonkat on symmetriset. Kyynärät oli ihan puhtaat joten niistä tulee aika varmasti se 0/0. Samalla kopeloitiin polvet ja ne on myös 0/0. Kuvautin myös olat ja ne oli ihan terveet. Mitään muutoksia ei ollut näkyvillä. Kasvukipujan Troiluksella oli syksyllä, mutta ne on nyt poissa kokonaan! Selkä on myös terve. Mitään esteitä harrastamiselle ei ole!

Kotona ilta olikin mukavan rauhallinen, kun Troilus nukkui krapulaansa pois ja tuijotteli seinään. 

Nyt sitten ootellaan virallisia tuloksia. :)


sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Tutustuminen agilityyn

Maailman kirjat on sekaisin! Troilus tutustui eilen agilityyn. :) Olen vannottanut itselleni, että agi on se vihoviimeinen laji johon Troilus tutustuisi. No, toisin kävi. Minä en tosin ohjaa siinä Troilusta.

Päästiin ihan omalla porukalla reenailemaan halliin joten Troilus sai tunnin verran rauhassa riehua. Mikään ei tuottanut ongelmia. Putkesta tuli heti lemppari. Edes kulmat ei pelottaneet. Troilus kävi välillä juoksemassa putken läpi omatoimisestikin. :) Puomilla piti tarkasti pitää poitsusta kiinni ettei tipu. Sen verran kovaa piti mennä. Hyppyä otettiin ihan matalalta ja sekin sujui ilman ongelmaa. Pari hyppyä  laitettiin peräkkäin ja vain yhden kerran Troilus kiersi toisen esteen. :D Kepit tuotti hieman hankaluuksia, koska menohaluja oli sen verran. Kuka silloin viitsisi alkaa pujotella. Ensi kerralla kuulemma tehdään keppikuja joten menee varmaan helpommin silloin.

Meillä olisi maanantaina 23.1. viralliset luustokuvaukset. Hieman jänskättää, kun Troiluksen lonkissa on vähän löysyyttä. Ei kuulemma mitään mikä vaikuttaisi elämiseen, mutta sehän kai vaikuttaa kennelliiton antamaan lausuntoon? Kuvataan samalla myös uudestaan olat. Polvetkin kopeloidaan jotta saadaan parempi yleiskuva. Selkähän Troiluksella on kunnossa ja sitä ei uudelleen kuvata.

Kuvauksien jälkeen sitten (jos ja kun kaikki on ok) otetaan hieman korkeampaa hyppyä, rengasta ja a-estettä. Keinu unohtui eiliseltä ottaa, mutta senkin ehtii sitten seuraavalla kertaa. Mennään helmikuun alussa vielä reenailemaan omalla porukalla jotta Troilus saa tutustua häiriöttä esteisiin. Mahdollisesti olisi tarkoitus alkaa reenailla Troiluksen kanssa tavoitteellisesti. Sen verran potentiaalia tuntuu olevan. Troilushan hienosti meni putkeen sivustakin lähetettynä. :)



tiistai 3. tammikuuta 2012

Hierontaa kuvin!

Troiluksella oli tänään jo toinen hierontakerta. Nyt meni..hmm.. no ehkä hieman paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. Alkuun Troilus rauhoittui tosi hienosti, mutta sitten alkoikin kunnon pyöriminen. Lopussa Troilusta ei jaksanut kiinnostaa enää ollenkaan. Nousi välillä istumaan ja kun käskin takaisin maahan niin Troilus tuijotteli johonkin kaukaisuuteen niin kuin ei meitä olisikaan. Ihan kuin täällä asuisi pieni teinikoira. :)

Troiluksen etureidet oli hieman kireät, mutta se johtunee metsässä juoksentelusta. Selässä oli vielä pieni jumi, mutta niska tuntui jo paljon paremmalta. Seuraava hieronta on sitten kuukauden päästä.




sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Mennyttä ja tulevaa

Minun ja Troiluksen ensimmäinen yhteinen vuosi on takana! Silloin kun Troilus meille tuli (22.1.2011) olin ihan varma, että tuo poika pysyy vauvana aina. Mulla oli kauhea puppy blues ja olin varma, että Troilus lähtee postipakettina takaisin Valkjärvelle. No, ei lähtenyt ei. :D Monet mulle sanoivat, että nauti pentuhetkistä. Ne menevät kuitenkin niin nopeasti ohi. En uskonut sitäkään. Nyt täytyy todeta, että muut olivat oikeassa! :) Mulla ei ole enää vauvakoiraa. Vaikka eipä tuo haittaa. En kaipaa vauvakoiraa yhtään. Enää ei tarvitse kärsiä naskalihampaista tai pyyhkiä pissejä/kakkoja lattialta. Viimeisen kerran Troilus pissi sisälle (oikeastaan partsille) juhannusaattona. Myös ne ihastuttavat iltahepulit on jääneet taa. :)

Eniten mieleen menneestä vuodesta jäi lääkärillä hyppääminen. Ensin käytiin pentupiirissä parisen kuukautta ja sitten Troiluksella oli kolme silmätulehdusta, anaalirauhastulehdus ja kasvukipuja. Käytiin myös kuvauttamassa luusto ja silmät kaavittiin samalla. Fysioterapiassa käytiin kolme kertaa myös. Sitten toki päälle normaalit rokotukset kolme kertaa. Ei ihme, että Troilus jo tunnetaan hyvin lääkärillä ja meidän ei tarvitse ilmoittautua mennessämme. :)

Tämä ensimmäinen yhteinen vuosi ollaan enemmän vain tutustuttu toisiimme ja reenailtu arkielämän juttuja. Toki ollaan tutustuttu eri lajeihin kuten tokoon, metsäjälkeen, hakuun ja paimennukseen. Käytiin myös pentunäyttelyssä. Leikkimäänkin ollaan opeteltu ja hyvin se sujuukin. Troilus ei ole koskaan näyttänyt kyllästymisen merkkejä yhteiseen tekemiseen ja minun ei ole tarvinnut miettiä kuinka motivoisin poikaa. Hyvä harrastuskoira siis. :)

Alkavalle vuodelle minulla on jotain tavoitteita. Suurin tavoite on tällä hetkellä saada Troilukselle näyttelystä edes se "H". Meidän pieni hormonihirviö kun ei oikein osaa käyttäytyä jos on muita koiria näkösällä. Tuntuu hieman turhalta edes toivoa, että Troilus pystyisi ravaamaan nätisti, kun kaikki muu kiinnostaa. Seisotus sujuu tällä hetkellä onneksi hienosti. Kovasti reenaillaan ja toivottavasti alkuvuodesta saadaan se yksi näyttelytulos. Sen jälkeen unohdetaan näyttelyt. Ei meidän piskistä puudelia saa tekemälläkään. :D

Tavoitteena olisi myös saada tokossa korkattua alo. TK1 olisi hieno juttu, mutta kunhan nyt saataisiin reenattua itsemme kisavalmiiksi ensin. Hetkeen ei ole tapahtunut kehitystä ja nyt tuntuukin ettei me koskaan päästä kisaamaan. Täytyy nyt uuden vuoden lupauksena alkaa suunnitella reenit ja tavoitteet paremmin ihan vihkoon ja miettiä niitä ongelmia ja reenaustapoja paremmin. Kyllä se siitä sitten. Toivottavasti! :)

Viralliset luustokuvat (lonkat, kyynärät, polvet ja olat) ajattelin kuvauttaa tuossa maaliskuussa varmaan. Silloin Troilus on 15 kuukautta joten eiköhän luusto ole kehittynyt siihen pisteeseen missä tulee sitten olemaan myöhemminkin. Silmiä ei ainakaan tällä kertaa peilata. Ne ehtii myöhemminkin. Ehkä sitten jos jotain ryhmäpeilausta järjestetään Tampereella.

Edelleen tänä vuonna saadaan jatkaa arkikäytöksen opettelua. Hihnakäytös on ihan kauheaa, kun hajut kiinnostaa niin hirveästi ja kaikki pissat pitäisi päästä litkimään. Myös vieraiden vastaanoton reenaus on edelleen vaiheessa. Muuten kyllä menee ihan hyvin. Luoksetulo sujuu hyvin ainakin metsässä ja Troilus pystyy hyvin rauhoittumaan kotona. Meillä on koko vuosi totuteltu siihen, että joka päivä ei reenailla. :)

Troilus on nyt saanut yksinoloa harjoittaa ihan kunnolla, kun aloitin työt marraskuun lopussa. Ainakin helmikuun loppuun Troilus on työpäivät yksin. Nykyään poitsu viettää yksinoloajan olkkarissa koiraportin takana. Mitään tuhoja ei ole tullut! Minulle sanottiinkin, että luultavasti Troilus tuhoaa makkarissa ihan tavan vuoksi ja suositeltiin toiseen tilaan siirtämistä. No tämä näyttää toimivan! :)