lauantai 26. toukokuuta 2012

Kesätukka!

Nyt leikkauksesta on jo yksitoista vuorokautta ja Troilus voi oikein kivasti. Eilen illalla loppui antibioottikuurikin. Torstaina (leikkauksesta yhdeksän vuorokautta) otettiin viimeinkin kauluri pois päästä ja siirryttiin takaisin normaaliin arkeen. Troilushan tietysti heti repi ruven irti ja ihan tohkeissaan nuoli haavaa ja muutenkin alapäätään. Minä olin tietysti paniikissa, että haava aukeaa tai tulehtuu, kun näytti aika punaiselta. Haava kuitenkin on kiinni ja tietysti se tulee punaiseksi, kun revitään rupi ja nuollaan innolla. :)
Nyt on alkanut myös turvotus pusseista laskea ja ne on sellaiset roikot nahkat vaan. Toivottavasti ne kohta jo kutistuu pieneksi tai pois kokonaan.

Eilen Suvi kävi tekemässä Troilukselle kesätukan. Suvi saksi pojan ihan kokonaan ja aika hieno siitä mun mielestä tuli. Huomenna kun on 1,5v punnituspäivä, on kiva nähdä paljonko turkin mukana lähti painoa. Ei taida meidän poika enää painaa 20 kiloa. :D


Ihmeen kiltisti Troilus oli koko sen pari tuntia mitä saksimiseen meni. Olin ihan ihmeissäni! Toki välillä piti vähän pyöri ja yrittää istua jos piti seistä ja seistä jos piti istua. :) Toki pidettiin välissä luunsyönti tauko jotta ei kovin tylsäksi menisi hommelit. :D


Kyllä sitä karvaa lähtikin. Oli ehkä huono idea trimmailla olkkarin matolla. :D No, eihän tää tehdä kuin tosi harvoin. Kai sitä pystyy jäljetkin sitten siivoamaan. Ensi kerralla sitten matot otetaan pois tieltä!

Tänään käytiin sitten metsässä kuvailemassa uutta turkkia. Troilushan pääsi nyt ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen juoksemaan vapaana. Oli siis hieman haastava kuvattava. :D Muutaman kivan kuvan sain kuitenkin näpsäistyä silloin kun tuo elohiiri suostui pysymään hetken paikallaan.


Mun pitäisi ihan oikeasti alkaa opetella tuon kameran käyttöä. Nyt vaan kuvailen miten sattuu ja laatu on sen mukaista. Varsinkin liikekuvat on surkeita, tai ei ainakaan mun omia standardeja täytä. No, kyllä se tästä sitten jossain vaiheessa. Pääasia, että edes pari hyvää kuvaa tulee per kuvauskerta. :)


Nyt täällä kotona nukkuukin onnellinen, väsynyt pieni hurtta! <3

lauantai 19. toukokuuta 2012

Pieni toipilas


Nyt on neljä vuorokautta operaatiosta ja Troilus alkaa vaikuttaa omalta itseltään. :) Tosi rauhallinen toipilas meillä on ollut, onneksi. Ulkonahan toki vauhtia riittäisi ja lyhyet hihnalenkit ei tietenkään ole tarpeeksi. Kotona Troilus on oikeastaan vain lepäillyt tähän saakka.

Tiistai-keskiviikkoyö meni kohtuullisesti. Troilus ei vinkunut, mutta vaihtoi paikkaa kokoajan ja siinä sitten törmäili kaulurin kanssa seiniin. Kolmen aikaan yöllä meidän perheessä saatiin vasta nukuttua. Sitten kello soitti kuudelta ja lähdettiin ulos. :) Toki sen jälkeen päästiin nukkumaan takaisin.

Keskiviikkona aamusta Troilus teki ensimmäiset pissat operaation jälkeen. Kakkakin tuli sitten päivällä. Yksi stressinaihe siis jäi pois omistajalta silloin. Muuten keskiviikko meni tosi rauhallisesti. Troilus joko istui tai makoili. Illalla halusi kyllä jo vähän liian vauhdikkaasti leikkiä luulla, joten se laitettiin piiloon. Tiistai-illan jälkeen ei itkua ole enää kuulunut.

Syöminen ja juominen on ollut hieman hankalaa. Olen syöttänyt nappulat kädestä ja vettä juottanut kauhasta mahdollisimman paljon. Ei vaan ole maistunut. Nyt lauantaina vasta Troilus on juonut oma-aloitteisesti normaalin määrän ja ruokakin näyttää maistuvan ihan hyvän. 

Torstaina Troilus oli päivän ihan normaali. Illasta sitten tuli flegmaattiseksi ja alkoi kuolata aika paljon. Käytiin siis perjantaina moikkaamassa lääkäriä. Saatiin varmuuden vuoksi antibiootit viikoksi ja jatketaan myös särkylääkkeen antamista kuurin loppuun asti eli sunnuntaihin. Haava näytti ihan hyvältä, mutta saatiin ohjeeksi kerran pari päivässä suihkutella ja laittaa haavavoidetta. Pussit on hieman turvoksissa, mutta ei arista ollenkaan. Antibiootit aloitettiin heti eilen illalla.

Tänään, lauantaina on tosiaan mennyt jo kivasti. Vesi on maistunut itse kupista juoden ja nappulatkin on maistuneet aktivointilelusta. Luuta Troilus on myös syönyt kivasti ja ei ole enää tarvinnut piilottaa. :) Poika on taitava syömään luuta ilman tassuja.



Kaulurin pito on sujunut ihmeen kivuttomasti. Troilus taitaa jopa tykätä siitä. Aina kun tullaan ulkoa, työntää Troilus päänsä oma-aloitteisesti kauluriin. :) Ensimmäisinä päivinä kauluri tuntui jopa olevan turva pojalle. Kun otin kaulurin pois ruokailua varten niin Troilus meni matalana johonkin kauemmas seisomaan ja siinä kyhjötti. Sitten kun laitoin kaulurin päähän takaisin niin poikakin reipastui. :D Omituinen otus meillä. Minä odotan kyllä jo innolla kaulurista luopumista. Loppuu se kolina ja säärieni raapaleetkin pääsee paranemaan. :) Joonas on keskiviikko-torstaiyöstä lähtien nukkunut Troiluksen kanssa olkkarissa. Siellä ei ole seinät lähellä joten ei sitä armotonta kolinaakaan ole, kun poika vaihtaa paikkaa.

Jonkin verran Troilus on kiinnostunut alapäästään. Haluaisi varmaan päästä pesemään itseään ja tietysti haavaa kiristää ja takaisin kasvavat karvatkin kutittaa. :( On ollut surullista katsoa, kun Troilus joka aamu pesee itsensä tunnollisesti. Tassut ja kyljet saa pesun, mutta Troilushan tietysti nuolee vain kauluriaan. Tajuaakohan se, että ei ne tassut ja takapää puhdistu laisinkaan?

Tähän asti on kokonaisuudessaan mennyt tosi hyvin. Toivottavasti loppuaikakin menee hyvin ja päästään ensi viikon alkupuolella jo takaisin normaaliin elämään kaikki. :)

tiistai 15. toukokuuta 2012

Leikkaus

Tänään Troilus kastroitiin Eläinystäväsi lääkärillä. Vietiin Troilus lääkäriin kello 11 ja kello 16 soiteltiin, että ukko on herännyt ja voidaan hakea kotiin.

Leikkaus oli mennyt ilmeisen hyvin. Ensin lääkäri tietysti tarkasti Troiluksen kunnon kuuntelemalla sydämen ja keuhkot, katsomalla silmät ja korvat jne. Nukutuslääkkeen annon jälkeen Troilus jaksoi nuokkua yhdeksän minuuttia. Sitten oli pakko antaa periksi ja nukahtaa. :)

Troilus sai ihan itsekseen herätä lääkärillä. Mitään herätyslääkettä ei annettu. Poitsu pystyi silloin jo kävelemään itse autoon. Toki tyyli oli hauska: muutama nopea askel eteenpäin ja sitten pylly maahan ja muutama askel pyllyä vetäen. Sitten pyörittiin ja haisteltiin. :D Sama on jatkunut tämän illan kotona. Välillä täytyy yrittää kiinnittää Troiluksen huomio johonkin muuhun, kun alkaa pyöriä vetää pyllyä maassa tosi kovaa. Onneksi nämä tilanteet ei kestä kuin hetken ja sitten taas torkutaan. Täytyy toivoa, että tuo kävely normalisoituu pian. Pelkään, että haava aukeaa. Jos jatkuu tuolla tyylillä niin täytyy jonkinlaiset housut tekaista poitsulle jalkaan.

Käytiin tuossa ulkona jos Troilus tekisi asiansa. Ei tehnyt, mutta nosti kunnon rähinän kahdelle koiralle jotka on ennen rähissyt Troilukselle. Sellaista agressiota en tuolla pojalla ole ennen nähnyt. Luultavasti Troilus kuitenkin rähisee vain krapulaansa eikä aloita mitään remmirähjäystä. :) Tuollaisessa sekavassa ja kivuliaassa tilanteessahan hyökkäys on paras puolustus. 

Ruoka maistui heti kotiin tultua. Annettiin Troiluksen kädestä syödä vähän. Nyt iltapalan saa normaalisti normaaliin aikaan. Täytyy laittaa nappulat veteen, koska juoma ei ole tänään maistunut ollenkaan. Onneksi tuo kauluri päässä ei näytä häiritsevän. Troilushan on tottunut siihen, kun on joutunut sellaista pariin otteeseen hetken pitämään. Toki se haittaa sinällään, kun ukko ei pääse tutustumaan alapäähänsä vaikka niin kovasti haluaisi. :D

Troilus sai viiden päivän kipulääkkeet mukaan. Antibioottia ei saatu. Eiköhän noilla kipulääkkeillä pärjätä. On meillä täällä samoja pillereitä lisääkin, mutta kuulemani mukaan koirat ei ole kovin pitkään kipulääkkeitä tarvinnut leikkauksen jälkeen. Nyt tietysti annetaan yötä vasten ja sitten aamulla. Varmaan huomenillalla annan myös varmuuden vuoksi ja sen jälkeen mennään tilanteen mukaan.

Toivottavasti nyt ei tule mitään komplikaatioita vaan haava paranee normaalisti ja voidaan siirtyä kohta jo normaaliin arkeen. Troilus sai ohjeeksi pitää seitsemän päivää kauluria ja saman aikaa pitää tehdä vain rauhallisia hihnalenkkejä.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Tokottelua ryhmässä

Ihanaa, että on kevät! On taas ihan uutta intoa reenailla Troiluksen kanssa, kun päästään tuohon Pirkkahallin parkkikselle tokoilemaan koska halutaan. Paitsi viikonloppuisin, kun se on täynnä autoja messujen vuoksi. :D

Kuulin juuri, että päästiin vuoden kestävään tokokoulutukseen. Tosi upeaa! Se on maanantai-iltaisin ja alkaa nyt 7.5. Ehkä me nyt sit päästään kisailemaan tämän vuoden puolella. Jotkut liikkeethän sujuu jo ihan kivasti. Esimerkiksi luoksetulo on hyvä. Seuraaminen on ihan ok, mutta Troiluksella putoaa kontakti usein. Siihen tarvitsee paljon harjoitusta vielä. Myös jäävät liikkeet on ihan vaiheessa. Hyppyä ei olla reenailtu paljon ollenkaan. :D Työnsarkaa siis riittää, mutta mikäs kiire tässä. Jos vaikka loppuvuoteen mennessä saataisiin alo1.


perjantai 4. toukokuuta 2012

Kohti kastraatiota

Olen päättänyt, että Troilus kastroidaan nyt toukokuussa. Tarkemmin ottaen aika on 15.5. tiistaina. Pystyn siinä pitämään vapaata keskiviikon ja perjantain sekä seuraavan viikon maanantain. Torstaihan onkin helatorstai joten Troilus ehtii hyvin kuusi päivää parantua. :) Joonaksella on myös kesäloma joten ehtii olla sitten vielä seuraavan viikon Troin kanssa kun minä menen töihin.

Kastroiminen ei ole mikään hetken päähänpisto. Olen asiaa pyöritellyt mielessä jo viime joulukuusta. Lupasin pojalle antaa armonaikaa Tampereen kv:hen asti (eli 12.5.). :)

Pääsyy leikkaamiseen on Troiluksen rauhattomuus ja stressaaminen. Troilus on ollut stressiherkkä viime syksystä lähtien. Laskin sen kipujen piikkiin pitkään. Sitten kasvukivut jäi pois ja selän jumitkin aukesi. Rauhattomuus ei vaan hävinnyt. Troilus edelleen kotona ollessaan pyörii ympyrää ja läähättelee todella paljon. Pystyy kyllä nukkumaankin päivällä, mutta kovin hyvää uni ei ole. Öisin Troi vaihtaa tosi usein paikkaa ja käy välillä katsomassa josko heräisin. Ollaan pidetty ovia auki (Troi nukkuu meidän kanssa makkarissa) ja katsottu auttaisiko raikkaampi ilma. Mitään suurta muutosta ei ole tullut.

Mehän asutaan tosi keskeisellä paikalla ja narttuja täällä on p-a-l-j-o-n! Tuntuu, että kokoajan joku juoksee jossain päin lähistöllä. Se taas tarkoittaa sitä, että Troilus menee silmät soikeana jokaisen hajun perässä ja yrittää päästä nuolemaan pissat. Sitten taas kun hajuja ei ole niin paljoa, Troilus menee ihan kivasti. Kontaktia on hyvin hankala saada, kun Troilus on "moodissa". Vaikka pysähdyn ja odotan, että Troilus palautuu normaaliksi ja voidaan jatkaa matkaa, ei sitä tapahdu. Troilus haistelee ilmaa, seuraa tarkkana lentävää lehteä, ohiajavaa autoa/pyöräilijää/kävelijää, kuuntelee ääniä jne. Sitten siirtyy haistelemaan taas maata.

Troilus itse ei ole remmirähjä. Valitettavasti vain muut urokset on. Ainakin kun kohtaa Troin. Loppusyksystä lähtien lähes jokainen uros Troiluksen kohdatessaan on aloittanut rähinän. Jopa ne vanhat koirapuistokaverit. Rähinä syntyy hihnassa ja vapaana. On aika pelottavaa, kun sakemanni lähtee tulemaan rähisten kohti ja sen hihnassa kiinni oleva aikuinen mies(!) ei pysty kontrolloimaan koiraa vaan lähes raahautuu perässä. Siinä saa nopeasti miettiä mihin mennään ja mitä teen. Toki Troiluskin vastaa rähinällä, kun toinen tulee aggressiivisesti kohti. Koirapuistossa ei olla voitu käydä enää loppusyksystä lähtien. Siellä alkoi tulla joka kerta tuttujen ja tuntemattomien urosten kanssa tappeluita, koska Troilus omi nartut. Tämä tarkoitti jatkuvaa selkään hyppimistä ja varjona perässä kulkemista. Ja muut urokset ei saaneet lähestyä narttua. Koin parhaaksi unohtaa puistoilut kokonaan.

Pojasta kasvoi mies tuossa 7kk-ikäisenä. Silloin alkoi merkkailla ja hajut kiinnostaa paljon. Oltiin samoihin aikoihin kerran reenailemassa kaksin ja ilmeisesti juoksuinen narttu meni ohi hieman kauempana tiellä. Troilus nuuhkaisi sinne päin ja alkoi ilmanylkyttää. Olisin kieltänyt ellei olisi naurattanut niin hirveästi. :D Troilushan on harjoitellut koiven nostoa jo 11-viikkoisesta lähtien. Silloin nosti koipea ensimmäisen kerran. Ja toki sisällä paperille! :D Oli itsekin tosi hämmentyneen näköinen. Ulkona sitten nosti koiven aina reteesti lumikinoksen päälle.

Harrastuksissa ei varmasti päästä eteenpäin ennen kuin kiinnostus ihaniin naisiin vähenee. Agilityreeneissä hallissa (Troilus ainoana koirana) oli olllut jossain vaiheessa juoksuisia narttuja. Troilus oli ihan sekaisin. Kauhea kohkaaminen hajujen luo, maton nuoleminen ja merkkailuyritykset. Poika jopa heitti itsensä makaamaan keskelle a-estettä ja alkoi nuolla suu vaahdossa. Ei edes huomannut vaikka lelu lensi ohi. :O Sitten toki poika tippui puomilta (ohjaaja otti kopin ilmasta), koska puomi oli tuoksujen vieressä. Jes! Onneksi nämäkin on videolla. Saa sitten joskus nauraa. :D
Ainiin, tulevien toko-ohjaajien koulutuksessa oltiin harjoituskoirakkona. Tuleva ohjaaja tuli opastamaan meitä ja Troilus hyppäsi heti nylkyttämään jalkaa. Sitähän T ei ihmisille tee. Selvisi siinä sitten, että ohjaaja oli käynyt juoksuisen nartun luona lähipäivinä. Siihen kaatui taas meidän reenit. Monet ei ymmärrä millaiseen maaniseen tilaan Troilus menee saadessaan hajun. Ei siihen kiellot ja paikalleen istuttamiset auta ollenkaan. Toki vielä se innokkuus muita koiria kohtaan antaa oman lisänsä jo valmiiksi hankalaan tilanteeseen.

Troilus on tosi vietikäs kaikin tavoin. Saalisviettiä, paimenviettiä ja vahtiviettiä löytyy. Ehkä siksi myös sukupuolivietti on kova. Olisi hyvä saada yksi vieteistä hieman matalammaksi. Sukupuolivietti ainakin saalisvietin jättää alleen. Troilus meinaan jonkin aikaa sitten yhtenä aamuna haisteli mielenkiinnolla puskaa. Läheltä ohi juoksi rusakko ja Troilus vain vilkaisi sitä ja jatkoi puskan haistelua. Normaalisti olisi kyllä vauhdilla yrittänyt perään. Olin ihan puulla päähän lyöty tuosta Troiluksen "valinnasta". 

Paljon olen saanut vinkkejä kuinka hillitä haluja ja niitä ollaan testattukin ihan viime syksystä lähtien. Ollaan koitettu rauhoittavia luontaistuotteita (d.a.p ja serene um), annettu b-vitamiinikuuria, yritetty haistelun kieltoa paitsi tietyissä paikoissa. Siedätetty häiriöön jne. Mikään ei ole auttanut.

En odota mitään suuria muutoksia leikkauksen myötä. Tiedän ettei se vaikuta innokkuuteen muita koiria kohtaan, paimenviettiin, saalisviettiin jne. En myöskään odota Troiluksen rauhoittuvan paitsi sen turhan hajujen perässä kohkauksen osalta. Stressitason lasku, pissojen nuolemisen jääminen ja siksakkia hajujen perään repiminen. Ne kun loppuu tai vähenee niin olen tyytyväinen. Toki myös muiden urosten ärhentelyn loppuminen on toivelistalla. Hierojan mukaan leikkaus voi vaikuttaa positiivisesti myös Troiluksen selän jumeihin. Jos Troin liika kiinnostus hajuihin loppuu niin silloin poika ei varmasti kokoajan mene naama maassa kiiinni. Selkä ja niska ei sitten mene ihan yhtä helposti jumiin. Kontaktin saaminenkin voi parantua ainakin vähän. :D Niin, ja se sisälle merkkailu (jos muita koiria/kissoja ollut) saisi myös luvan loppua. Kylässä ei voida käydä Troin kanssa, koska joudun vahtimaan ihan herkeämättä poikaa. En myöskään välitä eläinkauppaan mennä koska siellä vasta merkkaileekin. Sama merkkailu on myös lääkärissä.. no joka paikassa missä on ollut muita eläimiä. Kotona ei merkkailuongelmaa onneksi ole.

Toki positiivista on myös se, että joitain terveydellisiä juttuja ei tarvitse sitten pelätä. Esimerkiksi kivessyövän riski tietysti lähtee pois. Samoin anaalikasvainten ja eturauhasen ongelmien riski pienenee paljon. Kaikkien hormonaalisten ongelmien riskit pienenee.

Onhan kastroinnin tulos aina mysteeri. Se, että se vaikuttaa näin toisella koiralla, ei tarkoita että se vaikuttaisi meidänkin hurttaan. Ihan liiemmälti en negatiivisia muutoksia ole miettinyt. Tiedän että niitä voi tulla, mutta koska varmaa ei ole niin uskon, että riski on Troiluksen hyvinvoinnin kannalta otettava.

Kauheasti olen yrittänyt ottaa selvää mitä pitää ottaa huomioon itse operaation vuoksi ja sitten tulevan kannalta. Kyllä mua jännittää se leikkaus vaikka kaikki onkin rauhoitelleet. Rutiinioperaatio se on, mutta nukuttaminen on aina nukuttaminen. :( Olen myös ruuan määrää jo ehtinyt miettiä Täytyy seurata taas tarkemmin Troiluksen painon muutosta. Pentuvuotenahan Troilus punnittiin kerran viikossa. Nyt otetaan sama käytäntö taas. Painoa toki saa tulla lisää vaikka kilo tai pari. Troilus painaa nyt 20kg.

No, leikkauksesta lisää sitten operaation jälkeen. :)