torstai 26. heinäkuuta 2012

Viehejuoksua

Käytiin tänään ensimmäistä kertaa viehejuoksua koittamassa Kaupin vinttikoiraradalla. Hyvin sulauduttiin sinne vinttareiden sekaan. :D Koska oli meidän ensimmäinen kerta niin otettiin käsivieheellä pari vetoa. Ne vinttari-ihmiset ei oikein uskoneet että Troilus kyllä lähtee perään ja kovaa lähteekin. Oli siinä heillä ihmettelemistä. :)

Saatiin ohjeeksi seuraavalla kerralla laittaa Troilus jo sähköisen vieheen perään ja puoli kierrosta. :) Toivottavasti päästään taas ensi torstaina. Tämä voisi olla tosi hyvä irrottelu laji meidän poitsulle, kun agility ei ole kuviossa mukana. :D Aika väsynyttä poikaa meillä täällä kotona nyt on.

Ainiin, Troilus otti mukavan lunkisti ennen ja jälkeen suorituksensa. Katseli kiinnostuneena muita koiria, mutta ei nostanut kierroksia ellei ne tullut tosi lähelle. Muiden suoritusten aikana pientä vinkunaa kuului, mutta ilmeisesti väsy jo painoi. Päästiin hyvin lähtemään pois, kun Troilus oli hiljaa. :)

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

7 minuutin reeni ja springeri

Tänään lähdettiin kauniin aamupäivän kunniaksi Pirkkahallille reenailemaan ihan vain kaksistaan. Tarkoitus oli ottaa seuraamisen lähtöjä ja hieman liikkeestä maahanmenoa. Pirkkahallin "pikkuparkkis" oli onneksi tyhjä vaikka messut olikin. Harmi vain, siihenkin on täytynyt laittaa asfaltti. :( Ei voitu siis olla kovin pitkään, kun uusi asfaltti oli tosi kuuma ja pelkäsin että Troiluksen anturat kärsii.

Seuraamisessa meillä on ollut ongelmana se, että käskyn kuultuaan Troilus lähtee hieman liian vauhdikkaasti liikkeelle. Sain toko-ohjaajalta ohjeeksi sanoa käsky ja odottaa hetki. Sitten vasta lähteä liikkeelle. On toiminut tosi hyvin! Ensin tehtiin niin, että sanoin käskyn ja jos Troilus ei liikahtanut niin palkkasin. Sitten vähän ajan päästä sanoin käskyn ja kun Troilus lähti mun kanssa liikkeelle yhtäaikaa niin palkkasin siitä. :) Tässäkin on ongelmana ollut vain mun oma hermoilu ja rauhattomuus. Ollaan niin samanlaisia Troiluksen kanssa. Rauhattomia ja kiihdytään sekunnissa nollasta sataan. :D

Liikkeestä maahanmeno on alkanut sujua kivasti. Alkuunhan Troilus jätti pyllyn ylös ja meni vain leikkikumarrus -asentoon. Nyt laskee kivasti pyllynkin alas ja ollaan päästy vähän eteenpäin. Minä vielä palkkaan heti kun menee käskystä maahan joten täytyy olla tosi tarkkana etten vain palkkaa yhtään liian aikaisin. 

Kyllä paljon saa aikaa seitsemässä minuutissa! :O Ei sitä pitempiä reenejä varmaan edes tarvitsisi ottaa. :D Reenien jälkeen mentiin hetkeksi viereiseen koirapuistoon leikkimään, kun ei siellä ketään ollut. Heittelin Troilukselle hetken palloa ja käveltiin vain puistoa ympäri. Olisi siis mukava ja onnistunut aamupäivä!

Ostettiin tuossa springer pyörään vähän aika sitten. Olisi kiva alkaa käydä pyörälenkeillä Troin kanssa, mutta ei ole mahdollista ilman mitään apujuttua. Troilus kun tuppaa tekemään yllättäviä loikkia, juosta pyörän eteen, kääntyä taaksepäin jne. Springer laitettiin mun pyörään, mutta siihen täytyy kehittää jokin kumijuttu tms. Se ei meinaan kiristynyt tarpeeksi. Mun pyörän varsi(?) on hieman liian ohut. :(

Päästiin kuitenkin testaamaan. Troilus ei ihan hirveästi pyörää pelännyt, mutta toki koitti kokoajan vetää kauemmaksi. Lopussa alkoi kuitenkin sujua jo paremmin ja kyllä Troiluskin tottuu ja varmasti tulee nauttimaan pyörän vierellä juoksusta. :) Springerin narua pitää varmaan hieman lyhentää. Troi pääsi turhan eteen juoksemaan ja samoin aika pitkälle sivulle vetämään. Koiranhan ei pitäisi päästä eturenkaan viereen tai edelle. Onneksi tuossa Pirkkahallin parkkiksella on hyvin tilaa reenata.. tätäkin lajia. Vielä ei ihan olla valmiita lähtemään oikein pyörälenkille. :D

Kuten kuvista näkee, Troi pääsee ihan liian lähelle etupyörää ja myös sivulle. Kerran T pääsi kuulemma työntämään nokkansa vähän liian kiinni etupyörään ja pelästyi. No, ei varmaan enää ensi kerralla tee samaa virhettä. :D Hankaluutta tuotti myös se, että minä olin kameran takana ja aina kun pojat lähti pois päin niin Troilus yritti pitää huolen, että minä tulen mukana. :) Joonas ei ihan hirveästi vielä uskaltanut polkea ja Troi pääsikin vetään ihan kunnolla. Tietysti kun vauhtia on enemmän niin T ei ehdi ja pysty vetämään, kun täytyy juosta kokoajan. Ensi kesänä menee jo varmasti sitten paremmin.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Huutoreeniä

Troiluksella on paha tapa.. Troilus huutaa niin kuin sikaa tapettaisiin! :D Joo, ei saisi nauraa. Ei ole tosiaankaan mukava juttu. Ongelma on alkanut joskus tuossa keväällä ihan kunnolla. Troi siis kiehuu yli, jos joku toista koiraa reenataan tai palkataan vauhdikkaasti. Troi ei kykene rauhoittumaan kentän reunalla vaan on kokoajan hälytysvalmiudessa. Silloin kun itse pääsee reenaan, ei ongelmaa ole.. ainakaan paljoa! Tällä hetkellä tuntuu vain, että Troilus on niin kovassa vireessä reenien alkaessa joten esimerkiksi paikkamakuu on hankalaa, kun poika pomppii ylös, reagoi kaikkeen pieneenkin. :(

Tänään meidän toko-ohjaaja järkkäsi vapaat paikkamakuureenit. Mentiin sinne sitten istuskelemaan kentän reunalle. Näistä oli hyvä aloittaa, kun ei niin hirveästi tapahtumaa ollut Troilusta häiriköimään. Mitä nyt ohjaajan toinen koira tuli Troiluksen lähelle venttailemaan omaa vuoroaan. :D

Paikkamakuun aikana Troilus pysyi hiljaa. Seuraili tarkkaan, mutta tuntui olevan aika rauhallinen kuitenkin. Palkkailin rauhallisuudesta namilla aina välillä. Sitten kun paikkamakuukoiria palkattiin (yhdelle heitettiin palloa) niin Troilus tietysti kiehui täysin. Alkoi kauhea huuto ja riekkuminen. Oli kiskaista minutkin mukanaan kentälle. Onneksi olen hieman isompi ihminen ja istuin! :D Tämä Troiluksen riehuminen kesti/kestää vain sen hetken kun toista palkataan. Ei siis huuto jää päälle, mutta Troilus toki on on aika kireänä silti. Se rauhoittuminen on hankalaa... kotona se tietysti onnistuu ja muuten häiriöttömässä paikassa. :)

Reenaajat otti toisenkin paikkamakuun. Poitsu kykeni taas siinä rauhoittumaan, kun ei mitään kummoista tapahtunut. Me otettiin sitten varman päälle ja lähdettiin pois siinä vaiheessa. Noin vartti siis istuskeltiin. Meni kyllä paremmin kuin kuvittelin. Nyt vaan täytyisi päästä paljon useammin katselemaan toisten reenejä. Se vaan ei oikein usein onnistu, koska yleensä arkisin en pääse täältä kotoa mihinkään (ei ajokorttia eikä kuskia käytettävissä). Jos nyt kuitenkin edes kerran viikossa pääsisi kuitenkin niin olisihan sekin jotain. :)

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Suojelukoiratesti

Tänään Troilus pääsi Juha Korrin suojelukoiratestiin. Korri testasi pystyisikö hän saamaan koiralle suojelusta tuloksia.

Testi kesti vain muutaman minuutin. Korri leikitti koiraa ensin omistajan tuomalla lelulla ja sitten itse tuomillaan leluilla. Troilusta ei pahemmin tarvinnut houkutella leikkiin. Poitsu kävi leluun kiinni kuin yleinen syyttäjä. Odotin, että hieman alkaisi vielä nuorta koiraa jännittää, kun Korri otti patukan esiin ja löi sillä sivussa. Mitä vielä, Troihan olisi ottanut patukan itselleen. :D


Troilus lähti saaliin perään niin kovaa vauhtia, että en ollut pysyä paikalla. Jonkin matkaa oli pakko mennä perässä ennen kuin sain vedettyä liinat kiinni. Ei pojalta voimaa uuvu. :D Oli iso yllätys, että Troilus sai mua niinkin paljon vedettyä mukana.




Korri oli sitä mieltä ettei saisi Troilukselle suojelutuloksia puruotteen vuoksi. Saalisviettiä löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Troilus meni saaliille tosi kovalla intensiteetillä, mutta puruote tosiaan heikohko. Troi ei myöskään saalista viitsinyt kantaa kovin pitkään vaan pudotti ja nosti, pudotti ja nosti. :D

Mitään uutta ei paljoa tullut esiin. Korrikin sanoi, että Troilus on lelun vuoksi valmis tekemään töitä ja lelupalkka on varmasti tulevaisuudessakin se paras palkka. Oli kyllä tosi hieno kokemus kaiken kaikkiaan!

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Vierailu Vaasassa

Eilen lähdettiin käymään Joonaksen mummulla Vaasassa. Troilus ei ollutkaan vielä siellä vieraillut. Tarkoitus oli mummun isolla pihalla hieman tokoilla, heitellä frisbeetä ja muuten vaan chillailla.

Lähdettäessä sää oli tosi epävakaa ja aina silloin tällöin tuli vettä. Olin kyllä valmistautunut siihen, että koko päivän sataisi mutta kuin ihmeen kaupalla Vaasassa alkoi joskus kello 14 ja 15 välillä paistaa aurinko ja tuli tosi lämmintä. Loppuillan sää oli oikein ihana. Valittiin siis hyvä päivä! :)

Troilus oli taas niin into piukassa kun pääsi moneksi tunniksi suurelle pihalle riehumaan. Ei yrittänyt edes lähteä omille teilleen vaikka piha ei ollutkaan aidattu. :) Otettiin hieman liikeestä maahanmenoa ja ihan seuraamisen liikkeelle lähtöä. Seuraaminen on nyt mennyt hieman huonosti, kun itse epäröin ja Troilus tietysti reagoi mun pieniinkin eleisiin. Tosi hyvin kyllä meni häiriöttömässä paikassa. Maanantaina sitten näkee taas kunnon häiriöreenissä onko yhtään kehitystä tullut.
Sitten hieman kuvia reissulta...

Käytiin katsastamassa Vanhan Vaasan rauniot. Troilus ei olekaan tainnut ennen päästä tutustumaan nähtävyyksiin. :D



Reissuun meni mukavasti noin kolmetoista tuntia. Oli hauskaa, mutta kotiin oli kiva päästä nukkumaan. :)

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Iltakuvailua

Käytiin iltakävelyllä tänään lähellä olevassa Härmälänsaaressa jotta Troilus pääsee vähän pulikoimaan kuuman päivän päätteeksi. Harmi vain, monilla muillakin oli samat ajatukset. Onneksi saatiin edes muutama kiva kuva tuosta sähköjäniksestä. :)

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Maanantaitoko

Tänään oli taas maanantai toko Eteläpuistossa. Kerrankin oltiin ajoissa ja saatiin ihan odotella. :D Viimeiset pari kertaa ollaankin oltu vähän myöhässä ja "hypätty vauhdista mukaan".

Ensimmäiseksi otettiin hyppy. Me mentiin Troin kanssa ekana ja hätäiltiin ja hermoiltiin kumpikin. Troilus hyppeli estettä eessuntaassun ja mä käskytin ja en käskyttänyt ja olin ihan ulalla itsekin. :D Ensi kerralla sitten minunkin täytyy hieman rauhoittua ennen kuin aloitetaan.

Seuraavaksi otettiin luoksepäästävyys ja paikkamakuu. Troilus on mun mielestä mukavasti alkanut rauhoittua tuon luoksepäästävyyden kanssa. Enää ei ole ihan hirveästi alkanut pomppia ja istuukin rauhassa ainakin siihen asti, että ohjaaja tulee silittämään. :)

Eteläpuistossa kävi ihan hirveä tuuli. Se vaikutti varmaan siihen, että Troiluksen nenä kävi ihan kokoajan. Ollaan nyt hieman peruutettu ja olen alkanut taas seistä ihan Troin edessä ja palkata siihen. Sillä lailla tuo vieteripupu pysyy edes jotenkuten paikallaan. Ensi kerralla koitetaan sitten vähän eri taktiikkaa näiden rauhattomien poikien (toinen nuori bortsu myös on aika "liikkuvainen" välillä) kanssa. :)

Seuraamista otettiin tällä kertaa ilman liikkurointia. Ohjaajan mukaan kävelen turhan hitaasti, kun mulla on kuitenkin vauhdikas koira. Laitoin sitten vauhtia enemmän ja sehän menikin paljon paremmin niin! Nyt mun täytyy alkaa jättää pääkoppa kotiin, kun seuruutan. Pelkään edelleen, että Troilus syöksyy mun eteen ja tallon pojan. Troiluksella kun on tapana kiertää tuohon eteen.. liekö yrittää hieman paimentaa. Otettiin yksi vasemmalle kääntyminen ja se meni myös tosi kivasti. Ollaan saatu matkaakin pidennettyä. Ainiin, ja tällä kertaa lelu oli piilossa kun liikuttiin! :D

Tässä vaiheessa pidettiin kaksin pieni tauko ja lähdettiin kävelemään. Mentiin pieneen venesatamaan jossa oli laituri. Tuuli oli kova ja samoin aallot. Näin taas selvästi tuon Troiluksen uteliaisuuden mistä MH:ssakin puhuttiin. Troiluksen oli pakko päästä laiturille katsomaan vaikka pelottikin aika paljon. Silti poitsu vain liikkui eteenpäin ja hetken katseli järvelle. Sama juttu oli vielä rannassa. Pakko käydä katsomassa mitä tuo kova loiskunta oikein on. :)

Liikkeestä maahanmeno on meillä junnannut aika lailla. Troilus menee kumarrusasentoon, mutta ei laske pyllyään alas kuin viiveellä ja todella hitaasti. Olen varmaan joskus palkannut pystystä pyllystä vahingossa. :( No, tällä kertaa sitten kun omatoimisesti reenailtiin sivulla, Troilus teki pari kolme hienoa maahanmenoa!! Tällä kertaa laskin vähän omaa ääntäni enkä sanonut käskyä niin korkealta. Ehkä se vaikutti? Koitin myös sanoa käskyn rauhallisemmin ja vähän venytettynä, tyyliin: "maaaahan" eikä "mahan". Jos tuosta nyt mitään ymmärtää. :D Sitten tietysti kun ohjaaja katsoi, meni ihan persiilleen. Olin kai liian epävarma siinä kun ajattelin, että nyt täytyy onnistua. :)

Luoksetulo lopussa oli taas tosi hyvä ja vauhdikas. Ainoa oli, että Troilus ei oikein välittänyt jäädä istumaan. Meni kerran maahan ja pari kertaa lähti seuraamaan mua. Mun piti sitten olla jo vähän tiukempi. :D Se auttoi! Sivu-käskyn jouduin antamaan vielä uudestaan, kun Troilus juoksi sivulle, mutta ei istunut. Muuten meni tosi hyvin ja ainakaan hitaudesta ei poikaa voi syyttää. Luoksetulo on aina ollut meidän bravuuri. :D Tähän, ja muuhunkin sain neuvoksi odottaa aina kolmisen sekuntia ennen kuin sanon käskyn. Vältytään siltä ettei Troilus reagoi liikkurin mulle antamiin käskyihin.

Lopuksi otettiin vielä paikkamakuu. En edes viitsinyt lähteä kauemmaksi vaan olin polvillani Troiluksen edessä ja palkkasin tosi tiiviiseen tahtiin. Mitä sitä väsynyttä koiraa laittaa enempää tekemään. Ei varmasti olisi tullut mitään. Nyt sentään Troilus pysyi maassa kokoajan. :)

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Goodbye häkki!

Nyt on aika viedä Troiluksen häkki vintille odottamaan mahdollista jatkokäyttöä. :) Vähän alta vuoden se sai toimittaa virkaansa, mutta koska enää sitä ei olla tarvittu mihinkään niin mitä sitä pitää tilaa viemässä. On sen verran iso, että varmasti olkkarikin avartuu kivasti. Alunperinhän se ostettiin yksinoloharjoituksia varten, kun Troilus tuhosi.



1v7kk -lahjaksi ostin Troilukselle DogGallerystä ihanan tyynyn. Se on lähes häkin kokoinen ja tulee samalle paikalle. Troiluksellahan ei mitään omaa tyynyä tai petiä ole ollut joten mielenkiintoista nähdä kuinka se otetaan vastaan. Tänään kun tyyny oli häkissä, Troilus lepäili aamulla sen päällä. Varmaan kestää hetken ennen kuin poitsu ottaa sen omaksi paikakseen. :)




Samalla tilaisin kivan uuden ruokakuppien alustan. Entinen meni niin likaiseksi, että ei sitä saanut enää pesemälläkään puhtaaksi. :D Tai ei sitä taidettukaan pestä tarpeeksi usein. ;)