torstai 25. lokakuuta 2012

Oej ranteen aristus, mej. Biceps tendinitis & lihaskipu

Noin vuosi sitten Troilus oli saikulla kasvukipujen vuoksi. Nyt sitten vaivaa hauikset ja oikea ranne. :(

Olen jo pitkään epäillyt, että tuossa oikeassa ranteessa on jotain häikkää. Troilus nuolee sitä sivusta aika tavalla ja välillä rasituksessa on ontunut askeleen tai pari. Sinällään ongelmaa on ollut hankala huomata, koska ontuminen ei ole ollut jokaisen rasituksen aikana vaan vain silloin tällöin. Esimerkiksi ratajuoksun aikana tai jälkeen ei ontumista ollut. Olen tarkastellut niitä vielä videoltakin, mutta en ole bongannut mitään erikoista.

Otin asian sitten puheeksi, kun käytiin ottamassa kennelyskärokote. Itseasiassa aikaistin rokotteen ottamista pari kuukautta näiden ongelmien vuoksi. Jälleen kerran Eläinystäväsi lääkärin Juha Kallio tutki Troiluksen. Ensin tutkittiin takapää ja sitten siirryttiin eteen. Troilus reagoi tosi voimakkaasti kummankin hauiksen tutkimiseen. Yritti jopa näykkästä Juhaa naamaan, kun tuli lähelle. Troi saikin ensimmäistä kertaa kuonokopan, kun jatkoi näykkimistä. Oikean ranteen sisäkiertoon Troi reagoi myös, mutta sen osuus ongelmista jäi lopulta hieman auki.

Tällainen lappu saatiin:
Tassunpohjien iho punoittaa molemmissa etutassuissa jonkin verran ilmeisesti nuolemisen seurauksesta. Ontumatutkimuksessa Troiluksen todetaan aristavan hieman etujalkojen infraspinatus-lihasten aluetta. Lisäksi Troilus aristaa voimakkaasti molempien etujalkojen hauislihasta sekä tunnustellessa että venyttäessä. Voimakkain aristus liittyy hauislihasten jännetupen tunnusteluun. Lisäksi Troilus aristaa etujalan ranteen sisäänkiertoa.

Ranteen osuus ongelmasta jää vielä avoimeksi. Hauislihasten aristus on merkittävä ja aiheuttaa tyypillisesti rasituksessa voimistuvat oireet. Alas hypätessä hauislihakset rasittuvat, mikä selittää autosta alastulon empimisen. Hauislihasongelma on molemminpuoleinen, kuten yleensä, joten merkittävää ontumaa ei yleensä näy ennen kuin ongelma on jatkunut pitkään. Troiluksen harrastuslajit, jälki, paimennus ja hypyt kuormittavat hauiksia, joten kyseessä voi olla pitkittinyt lihaskipu tai pieni vamma. Joskus hauislihasten vaivat liittyvät myös olkanivelongelmiin tai takapään keventämiseen; Näistä ei kuitenkaan Troiluksella pitäisi olla kyse. Ranne on voinut aiheuttaa toispuoleista rasitusta.

Nyt siis on pari viikkoa menty kipulääkkeillä ja fyssarille on aika ensi perjantaina (2.11.). Tarkoitus oli saada fyssarille aika jo tälle viikolle, mutta ei onnistunut. :( Tässä on niin ongelmallista se, että lääkärin soittoaika on keskiviikkoisin ja tosiaan lauantaina pitäisi lopettaa kipulääkkeet. Tarkoitus kuitenkin oli että soittelen lääkärille vasta fyssarin jälkeen.. mutta senhän piti olla jo tällä viikolla. :D On tää monimutkaista. Taidan kuitenkin soitella huomenna ja jättää vaikka soittopyynnön.

Edelleen Troilus rasituksessa (riehaantuessa) välillä ontuu muutaman askeleen tai vauhdikasta leikkikumarrusta tehdessä pitää toista etusta ilmassa hetken. :( Ohjeen mukaan ollaan lyhennetty lenkit varttiin kerrallaan ja juoksulenkit sekä vapaana olo on ollut pannassa. Tokoiltu ollaan vähän, mutta mun motivaatio on tällä hetkellä taas nollassa. Kaiken kaikkiaan on kuitenkin mennyt hyvin ja Troilus on osannut ottaa tosi kivan lunkisti. Ei ole hyppinyt seinille eikä edes jahdannut häntäänsä. :D Toki lelua tuo syliin ja pienestä liikkeestä saattaa riehaantua kunnolla. Energiaa siis on, mutta onneksi ei ole täysin vuotanut vielä yli.  

Ainiin, terveystarkastuksessa muuten kaikki oli hyvin!  

tiistai 9. lokakuuta 2012

Pieni poika paimenessa

Tänään käytiin toista kertaa Eräjärvellä moikkaamassa lampaita. Aamulla kun kello soitti 5.45 niin kyllä hieman mietitytti, että kaikkeen sitä tuon koiran vuoksi rupeaakin. :D

Tällä kertaa Kilposen Päivi johdatti reeniä ja meni kyllä kaiken kaikkiaan tosi kivasti. Joonas ja Troilus kävi tahtojen taistoa aitauksessa ja Troilus vähän lällätteli, mutta taipui kyllä. Maahanmenokin onnistui ihmeen hyvin. Olin varma ettei Troi korkeassa vietissä ja vielä vapaana ollessa kuuntele yhtään.. Ihmeiden aika ei siis ole ohi! :D Korvat oli kyllä välillä kadoksissa ja vauhtiakin piisasi.


Tällä kertaa otettiin hieman kuljetusta ja hakukaartakin pojat pääsi koittamaan. Kuljetus lähti tosi kivasti liikkeelle, mutta mopo karkasi välillä ja sitten lampaat olikin taas pitkin ja poikin. Hyvä juttu kuulemma kuitenkin oli, että Troilus ei tarkoituksella laumaa hajottanut vaan yritti sen yhden omille teilleen lähteneenkin hakea takaisin.

Pässin kanssa Troilus hieman mitteli henkisiä voimia ja pässi pirulainen jopa pukkasi kerran. Siinä luupäät kolisi. :D Troilus kuitenkin vei voiton ja Päivi sanoikin, että Troiluksella on tosi paljon henkistä voimaa. Pässi ei kuulemma ollut mikään helpoimmasta päästä ja heikko koira ei olisi pärjännyt. Lopussa pässikin liikkui jo Troiluksen katseesta.


Tosiaan se maahanmeno oli aika mahtava juttu! Sitä täytyy reenata nyt tulevan talven aikana jotta saadaan vahvaksi ensi kevättä varten. Yksi hieno juttu oli huomata myös, että Troilus ei lähtenyt maasta liikkeelle ennen kuin sai luvan. Edes liikkuvat lampaat ei häirinneet silloin. Nyt Troiluksesta näki, että oli sitä tekemisen meininkiä. Päivin mukaan Troilus on kova koira (ja nyt sen uskonkin, kun näin toimintaa itse ulkopuolelta) ja ei paineistu kovin helposti ohjaajasta tai kepistä. Kaikki edellytykset on jatkaa eteenpäin. :)


Päivi otti lopuksi Troiluksen kanssa hieman hakukaarta. Silloin Troilus alkoi olla jo hieman väsynyt ja homma menikin vähän leikiksi. Kuitenkin loppu onnistui ja Päivi ja Troilus sai kerättyä lauman kokoon.

Koitetaan päästä vielä kerta tähän syksyyn ja sitten ensi keväänä jatketaan. Päivin mukaan Troiluksen kanssa olisi varmasti mahdollista suorittaa ykkösluokka kisoissa, mutta töitä se tietysti vaatii paljon. Mutta mikäpä ei! :)

maanantai 1. lokakuuta 2012

Paimenessa ja silmäpeilausta

Lauantaina Troiluksella oli hyvin tapahtumarikas päivä. Ensin lähdettiin aikaisin aamulla Eräjärvelle katsomaan lampaita. Päätin viime syksynä, että Troilus ei tule enää harjoittelemaan paimennusta, koska musta ei itsestäni ole siihen. :) Joonas kuitenkin lupautui menemään Troin kanssa aítaukseen joten poitsu sai vielä mahdollisuuden harjoittaa rodunomaista toimintaa. :)

Ensimmäistä kertaa Troilus pääsi ilman hihnaa aitaukseen ja alku menikin juoksennellessa ympäriinsä ja haistellessa. Troilus oli myös enemmän kiinnostunut mukana olleesta työbortsusta kuin lampaista. Sitten kun toinen bortsu tuli laittamaan lampaisiin vähän vauhtia, heräsi Troiluskin.


Pienenä ongelmana oli Troiluksen iso into. Kaasua löytyi taas, mutta jarru oli hukassa. Troilus juoksi lampaita ympäri samaan suuntaan kokoajan. Sitten kun Joonas pääsi hieman hommaan kiinni ja sai ohjattua Troilusta vaihtamaan suuntaa välillä, homma näyttikin jo joltain. :D


Troilus laittoi kyllä lampaita juoksemaan välillä ihan urakalla. Hajoitti lauman ja lähti yhden perään vauhdilla. Siitä olin tosi tyytyväinen, että mitään näykkimisiä, haukkumisia tai muuten ei-niin-mukavaa käytöstä ei ollenkaan ilmaantunut. Mitä nyt hieman leikkikumarruksia lampaille alkuun! :D Sen huomasin, että Troilus otti tosi kivasti mallia työbortsusta ainakin jossain kohtiin. Ei myöskään alun jälkeen osoittanut minkäänlaista kiinnostusta toista paimenta kohtaan.


Otettiin kaksi settiä. Ensimmäisen lopussa Troi alkoi tosiaan päästä vähän hommaan mukaan. Toisessa setissä sitten näytti jo hieman paremmalta. Troi jopa haki yhden kauemmaksi juosseen lampaan takaisin. Tosin toinen paimen taisi hieman avustaa. :)


Kaiken kaikkiaan oon tosi tyytyväinen vaikka alku näyttikin hieman epäilyttävältä. Kyllä ne vaistot on tallella ja kuulemma kyllä tästä ihan kiva harrastus Troilukselle varmasti tulisi. Ei siis täysin toivoton tapaus meillä ole! :D Toivottavasti päästäisiin ainakin kerran vielä tämän syksyn aikana, jotta Troilukselle jäisi pieni tatsi ensi kevättä ja kesää ajatellen. Joonas syttyi Troiluksen mukana tähän joten ei varmastikaan lopeteta.

Kotona ehdittiin lepäillä pari tuntia paimennuksen jälkeen ja sitten lähdettiin Valkeakoskelle joukkotarkkiin. Sari Jalomäki peilasi Troiluksen silmät. Hyvältä kuulemma näyttikin! Mitään vikaa ei löytynyt ja jossain vaiheessa sitten jalostustietojärjestelmästä saa tuloksen tsekata ihan virallisesti. :) Ajattelin, että vois noi silmät peilata vielä ainakin pari kertaa Troin elämän aikana (jos siis pallero saa vanhaksi elää). Varmaan tuossa 5-6v ja 10v vois olla hyvä aika.

Kuvat on huonolaatuisia, koska ne on screen shotteja videolta. :)