maanantai 29. huhtikuuta 2013

Mäkilähtöjä

Troilus on käynyt Joonaksen kanssa reenailemassa ylämäkijuoksua. Joonas siis laittaa Troiluksen istumaan mäen alle ja itse kipittää ylös. Sitten vapauttaa Troin ja kannustaa ylhäällä lelun kanssa. Troi on ihan ekstaasissa. :D

Tänään minäkin menin mukaan kuvailemaan, mutta oli jo liian pimeää. Joonas kun haluaa reenailla aina myöhään illalla jotta ei ole häiriötä turhaan. No, kyllä siinä muutaman kuvan sai napattua vaikka ei mitään huippuja tietenkään.


Troilus on kyllä hyvin taas pitkän sairasloman jälkeen päässyt kehittymään ja kuntokin alkaa olla jo kohdillaan. Joonas ja Troilus käy kerran pari viikossa juoksulenkillä ja hyvin Troi on sielläkin alkanut taas vipeltää. Toki välillä hyppii ja pomppii, kun on niin innoisssaan (yleensä alussa), mutta ravaa kuulemma tosi nätisti vieressä tai edellä.

Valitettavasti meidän mäkireeni sai sitten hieman surullisen lopun, kun ilmeisesti terävä kivi halkaisi Troiluksen anturan ja yhden kannuksen. Nyt sitten taas pidetään jonkin aikaa kauluria ja suojataan tassu ulkona. Eiköhän nuo haavat kuitenkin parane kohtuu nopeasti, kun ei ole syviä. Anturasta on oikeastaan vain vähän nahkaa lähtenyt. Täytyy rasvailla taas Vetramililla. Se auttoi viimeksikin. :)

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kesätukka on täällä taas!

Suski kävi tänään hieromassa Troiluksen ja otti trimmerin mukaan. Troin turkki on aika surkea. Kastumisen jälkeen se huopaantuu todella helposti vaikka kuinka kuivaisi ja harjaisi. Pohjavillaa on ihan hirveästi ja Troilla on karvanlähtö ympäri vuoden. Käteen jää vaan tupsuja, jos ottaa kiinni. :D Pyllykarvat on ihan hirvittävän paksut ja ärsyttävät. Parempi siis vetästä vaan turkki pois kun kesä tulee. Pystyy tekemään punkkitsekitkin paremmin ja uinnin jälkeen kuivuu nopeasti. Nyt jo Troilus on läähätellyt sisällä vaikka meillä ei mikään kovin kuuma vielä olekaan. Mielenkiintoista nähdä vaikuttaako turkin lähtö läähätykseen.

Troiluksen lihakset on pysyneet ihmeen hyvässä kunnossa vaikka hieronnan väli on nyt pidentynyt noin seitsemään viikkoon ja raskaampaa liikuntaa on ollut paljon enemmän kuin ennen. Sitä se aikuistuminen teettää. :) Toivottavasti tänä syksynä ei tule enää mitään pitkiä saikkuja niin kuin kahtena viime syksynä. Ekana syksynähän Troilla oli kasvukivut ja toisena meni nivelsiteet ranteesta ja kummassakin hauiksessa oli jännetupen tulehdus. :(

Tästä lähdettiin:


Troilus muuten ei ole läähättänyt sisällä turkin poiston myötä!! Takapää ja häntä oli niin paksua karvaa ettei ollut trimmerilläkään läpi päästä. Ei siis ollut huopaantunut, mutta kuitenkin. Ei ihme, että on alkanut tulla kuuma kun aurinko jo paistaa sisään.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Reeniä ratakautta varten

Meidän tokoilu on edelleen tauolla ja Joonas onkin alkanut reenata Troilusta alkavaan ratajuoksukauteen. :) Pojilla on ihan omat kuvionsa ja sen kyllä huomaa Troin kropasta. Lihasta on tullut aika hyvin ja muutenkin poitsu on massiivinen. Paino on kyllä pysynyt ihan normaaleissa lukemissa.

Joonas pistää Troiluksen odottamaan metsätiellä pienen mäen alle ja itse menee mäen päälle. Sieltä sitten kutsuu poitsun ja vauhdikkaasti kuulemma Troilus aina tulee. Pojat ottaa korkeintaan viisi vetoa ja sitten leikkii ja jäähdyttelee. Sitten toisella kertaa Joonas laittaa Troin vetovaljaisiin ja poitsu vetää Joonasta aina jonkun muutaman kymmenen metrin vedon. On niillä hauskaa. :D

Nyt kun alkaa taas lumet olla historiaa ja Pirkkahallin parkkiskin kai kohta kuiva niin jatketaan taas tokoilua. Ollaan täällä kotona reenailtu oikeastaan vain liikkeestä seisomista ja se on alkanut toimia ihan kivasti. Katsotaan mitä tapahtuu, kun siirretään harjoittelu ulos. :) Nyt ei reenailla missään ryhmässä joten mennään aika oman fiiliksen mukaan ilman paineita. Eiköhän me kuitenkin päästä vauhtiin tässäkin lajissa. Sitten täytyis kohta mennä tekemään kevään ensimmäinen jälki.


Reenien jälkeen on hyvä ottaa ihan rennosti ja nollata tilanne... :)