torstai 26. joulukuuta 2013

Joulunviettoa

Jouluaatto sitten tuli, oli ja meni. Ei muuta kuin ensijoulua odottamaan. :) Jouluaattona meillä oli kylässä sukulaisia Hemun ja Teemun kera. Ensin syötiin ja Troilus ja Ässä päivystivät pöydän alla ja ilmeisen hyvin sinnekin joulumurusia tippui. :) Lahjojen jako olikin hieno tapahtuma, kun kummatkin pojat olivat olleet ilmeisen kilttejä koko vuoden ja lahjoja tuli runsaasti. Kummatkin pojat sai omat älypelit, mutta ne vaihdettiin päikseen. Troilus hoksasi toisen ja Ässä ei pitkän kuononsa kanssa oikein osannut pelata toista. :D Hauskaa oli kuitenkin!

Joulupäivänä vaan hengailtiin kotona ja taas tuli sukua syömään. Tosin Ässä lähti kohti Lahtea, joten tällä kertaa Troiluksella oli hieman tylsää. Onneksi kuitenkin ihmiset jaksoi viihdyttää ja Troilus osallistui myös facebookissa kiertäneeseen piparihaasteeseen. Eli koira pitää piparia pään päällä ja sitten suussa ja siitä otetaan kuva. Hyvinhän Troilus homman handlasi. Toki päänpäällä pysyy kaikki mitä sinne laitetaan, mutta ennen ei olla herkkua annettu ja kielletty syömästä. :) Onneksi tuo koiran kiusaaminen oli hetkessä ohi ja Troilus söi ansaitun pipperin hyvällä halulla.




Tän vuoden joulu oli kyllä tosi rauhallinen. Vieraita ei paljoa käynyt ja ei pidetty edes lautapelisessiota. No, joskus on ihan kiva olla vaan omalla porukalla ja levätä. :)

tiistai 24. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua!

Hyvää Joulua toivottelee joulukoira Troilus! <3


Troilus odottelee jo malttamattomana pukkia saapuvaksi.. sekä jouluvieraita, että päästään herkuttelemaan joulupöytään (tai Troiluksen tapauksessa pöydän alle)! :)

perjantai 20. joulukuuta 2013

Kuvaussessio

Troilus ja Ässä pääsi tänään Ida Lehtosen kuvattavaksi. Halusin muutaman hyvän yhteiskuvan pojista saada ja itse en ole saanut hyviä otettua. On noi kaksi sellaisia menijöitä, että on hankala koittaa pitää kumpaakin paikallaan ja olla samalla kameran takana. :D

Kun varasin meille Idan kuvaamaan, olin ihan varma että saadaan ihania talvisia kuvia. No, ei sitten saatu. :) Oli ihanan märkä ja hieman synkähkö keli vaikka aurinko toki hieman kurkki aina silloin tällöin jostain. Ensin otettiin kuvia Pirkkahallin vieressä olevalla jalkkiskentällä ja siitä sitten siirryttiin koirapuiston viereen kuvailemaan.



Ensimmäistä kertaa Ässä ihan kunnolla juoksi Troiluksen perässä. Pojista on tullut tosi hyvät kaverit. <3 Enää Ässä ei hauku Troilukselle eikä muutenkaan näytä ärsyyntyvän vaikka Roilopoika on "hieman" ärsyttävä tökkijä aina välillä. :)


Mä en ymmärrä kuinka jotkut saa niin hienoja yhteiskuvia otettua. Troiluksesta ja Ässästä se oli lähes mahdotonta. Kokoajan oli meno päällä kummallakin ja jos toinen pysähtyi hetkeksi, toinen oli jo menossa johonkin suuntaan. :D


Sitten siirryttiin pienen sillan viereen ottamaan vielä parit poseerauskuvat. Troilus näytti tietysti hymyään, koska nakkia oli vielä hieman jäljellä. :D



Kaikki kuvien copyright: Ida Lehtonen

Kuten viimeisestä kuvasta huomaa, poseeraus sai Troiluksen puolesta loppua. :D Sitten lähdetiin kotiin ja suihkuun. Sen verran oli rasittava kuvaushetki, että Troilus nukkuikin pitkät päikkärit ja oli muutenkin hyvin tyytyväinen koko loppuillan.