keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Agilityn ryhmäreenit

Troilus oli tänään ensimmäistä kertaa TAMSKin ryhmäreeneissä. Oikeastaan haluttiin Jennan kanssa nähdä kuinka Troilus toimii ryhmässä. Ihan hyvin toimi! :) Nyt koitetaan saada sitä huutamista kontrolliin ja Troilus viettikin häkissä aikaa silloin kun toiset reenasivat. Ongelmana huutamisen lisäksi on karkailu toiselle reenikentälle. Troilus on vahingossa päässyt jostain kolosta toiselle puolelle ja nyt yrittää kokoajan. Aiotaan yrittää kitkeä sitä niin, että joku on ajamassa Troilusta pois aidan vieressä aina, kun Troilus lipeää.

Reenit meni muuten tosi hyvin. Troilus (muutamia karkaamisia lukuunottamatta) teki hyvin töitä ja ihmeen hyvin kykeni odottamaan. Ihan hyvä siitä varmasti tulee, kunhan saa lisää reeniä ja myös kärsivällisyyttä.





maanantai 3. helmikuuta 2014

Agilitya

Meille vihjaistiin vähän aika sitten, että Rodon kanssa reenaillut Jenna kaipaisi uutta reenikoiraa Rodon lomaillessa ja sovittiin sitten Jennan kanssa, että hän testaa Troilusta. Troihan on käynyt pari kertaa vuoden ikäisenä tutustumassa aksaan, mutta ei sen enempää reenaillut. Nyt olikin hyvä tilaisuus aloittaa ko. laji, kun koira on jo aikuinen, mutta vielä nuori ja ennen muuta terve.

Otettiin tutustumiskerralle mukaan myös Henna ja Ässä, jotta Ässäpoikakin saa hieman perehtyä harrastelun hienoon maailmaan. :) Alkulämpäksi pojat ottivatkin lyhyen kävelylenkin jälkeen kunnon spurtit Tamskin tallilla. Samaan aikaan Jenna laittoi muutamat esteet valmiiksi.




Lämpän jälkeen Hemu ja Ässä hieman tokoili ja Jenna siirtyi Troiluksen kanssa koittamaan kuinka matala hyppy ja putki sujuu. Ja hyvinhän ne sujuikin, kuten odotin. Putkesta Troilus tykkää ja kuten Salme Mujusenkin mukaan, Troilus on hyppymotivoitunut. :)


Se mikä oikeastaan mua on mietityttänyt reenejä ajatellen on Troiluksen häiriöherkkyys sekä sitten puomi, jolta Troilus oli pudota silloin nuorempana. Puomia ei tänään yritetty, mutta Jenna sai häiriöherkkyydestä esimakua, kun naapurikentälle tuli reenaaja. Troilus meni samanlailla sekaisin kuin ennen muinoin tokoreeneissä ja Jenna näkikin parhaaksi lähteä ulos rauhoittelemaan. Samat ongelmat jatkui heidän sisääntultua, mutta häkissä ja näköesteen kanssa sekä kokoajan kieltäen ja palkaten hiljaisuudesta oli jotain edistystä havaittavissa.



Lopuksi hieman rauhoituttuaan Troilus pääsi vielä paukauttelemaan keinua. Paukahdus ei hetkauttanut Troilusta mihinkään suuntaan, joten tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Katsotaan, jos keskiviikkona mennään ryhmäreeneihin harjoittelemaan ohjaajan opastuksella. Mielenkiintoista mitä siitä tulee, kun mukana on tietysti muitakin koiria. :)

Lopuksi täytyy vielä laittaa pari kuvaa ihanasta Ässästä, joka oli ihan liekeissä, kun pääsi testaamaan agilityä.