perjantai 24. tammikuuta 2014

Troilus ikuistettu!

Tänään koitti kauan odotettu päivä. Kävin tatuoimassa Troiluksen kuvan käteeni! :) Aloin suunnitella tatuoinnin ottoa jo parisen vuotta sitten ja tietysti oli selvää, että Troilushan se tulee koristamaan ihoani joskus. Viimein viime kesänä aloin miettiä suunnitelman täytäntöön laittamista ja googletella tamperelaisia tatuoijia. Halusin olla tietysti varma, että valitsemani tatuoija osaa tatuoida hyvin valokuvasta ja kuvasta tulee aito. Mitään vierasta koiraa en käteeni halua. :)

Kauan googlailtuani päädyin Teimosen Santaan. Hänen kaikki kuvansa olivat vaikuttavia ja mukana oli myös ainakin yksi valokuvasta tehty koira. Se koira oli niin upeasti tehty, että löysin tekijän. Seuraavaksi laittelinkin Santalle mailia ja pitkän sepustuksen mitä haluan monien kuvien kera. Noin viikon päästä Santalta tuli vastaus ja suunnitelmakuva oli mukana. Oli kyllä niin hieno, että ei pahemmin tarvinnut miettiä menenkö jonoon vai en. Santalla on siis sen verran paljon asiakkaita, että ensin mennään "bookkausjonoon" ja Santa laittaa viestiä, kun on aika bookata sulle aika. Mä menin jonoon elokuun alussa ja tänään oli sitten mun tatska-aikani. Muuten olisi mennyt pidemmälle, mutta Santalla oli sopivasti peruutus. :)

Ja kyllä jännitti, kun odotin että Santa saa piirrettyä kuvan loppuun. Kuvaa tehdessä ensimmäiset kymmenen minuuttia oli shokki. Sattui enemmän mitä odotin. Tosin tiesin kyllä, että käden sisäpuoli on hieman arempaa aluetta. Nopeasti kyllä iho tottui ja ei sitten enää sattunut niin paljoa. Nopeasti Santa piirsi ja itse tatuoimiseen ei mennyt kuin 1,5 tuntia.


Lopussa kyllä sai purra hammasta, kun tuota sisäsyrjää väritettiin. Oli tuskaa, pakko myöntää! :D Onneksi se ei sitten kauaa kestänyt. Kaiken kaikkiaan kokemus oli kuitenkin tosi hieno!


Turha kai sanoa, että oon enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen! Ihan mahtava kuva ja on se Troilus. Ihan yksyhteen valokuvan kanssa. Kannattaa kyllä tehdä kunnolla taustatyötä, kun tatuoijansa valitsee. Silloin saa tällaisen huippukuvan, jota ihailla koko loppuelämä. <3

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Lumesta nauttimista hiekkakuopalla

Tammikuun puolessa välissä on oikein hyvä mennä nauttimaan talvesta hiekkakuopalle. Olen ollut siinä uskossa, että lunta ei tule ollenkaan, mutta tulihan sitä... ainakin hetkeksi! :) Pakattiin siis Troilus, kamera ja lelu autoon ja matkattiin kuopalle. Autokin saatiin hyvin parkkeerattua hangesta huolimatta (matala auto). Troilus ja Jonttu oli ihan fiiliksissä, kun pääsi riehumaan kuopalle. Minä olin fiiliksissä, kun oli hyvä syy ulkoiluttaa kameraa. :D

Sitten niitä kuvia!