lauantai 31. joulukuuta 2011

Uusi vuosi

Joulu on takana ja uusi vuosi edessä! Joulu meni tosi hyvin. Meillä kävi paljon vieraita ja Troiluksella oli tohinaa. Lepäilyä ei jouluna paljon ehtinyt kertyä, mutta menipähän yöt sikeästi nukkuessa. :D Troilus oli ihmeen rauhallinen ja älytön hösääminen kesti vain sen aikaa kun vieraat tulivat. Odotin, että saisin rauhoitella poikaa pitempäänkin.

Uuden vuoden aattona lähdettiin varmuuden vuoksi metsään purkamaan suurinta energiaa ennen kuin alkaa paukuttelu. Otin myös kameran mukaan, että saan vuoden viimeiset kuvat napattua. :) Tosi hyvin Troilus jaksoi poseerata vaikka olisi tietysti mieluummin vain juoksennellut. Jonkin verran jo raketit räjähteli metsässä ollessamme, mutta onneksi Troilus päätti vain kuunnella niitä tarkasti välillä.

Troiluksen kanssa on tosi kiva käydä metsässä, koska poitsu pitää tosi hyvin meistä huolen. Välillä lähtee näköetäisyyden ulkopuolelle, mutta tulee kyllä vauhdilla takaisin ilman kutsuakin. Käytetään nämä tilanteet aina hyväksi ja vaihdetaan suuntaa. Hyvin Troilus meidät etsii ilman huutelua. Kokoajan luottamus kasvaa enemmän ja enemmän poikaan. Me ei tosin olla koskaan metsässä törmätty ihmisiin tai toisiin koiriin joten en tiedä kuinka Troilus käyttäytyisi silloin jos muita olisi lähellä. Saatika sitten jos vaikka rusakko juoksisi lähellä.





Kello 18 alkoi paukuttelu hieman lisääntyä, joten käytiin sen jälkeen vielä varmuuden vuoksi ulkona. Ei olisi kyllä mikään hengenhätä ulos, koska Troilus oli yllättäen taas niin kiinnostunut hajuista, että ei nähnyt eikä kuullut mitään. Meidän lähellä pamahti yhtäkkiä isompi raketti ja minä hyppäsin puoli metriä ilmaan. Troiluksen pää ei tiestä noussut. :D No, parempi niin! Kotona on muutenkin mennyt tosi kivasti. Jonkin verran Troilus on kuunnellut pamahtelua, mutta ei reagoinut mitenkään muuten. Lepäillytkin poitsu on ihan normaalisti.

Menestyksekästä uutta vuotta 2012 kaikille karvakuonoille ja omistajille!!

lauantai 24. joulukuuta 2011

Hyvää Joulua 2011!

Troilus toivottaa kavereille ja sukulaisille oikein hyvää ja rauhallista joulua!


maanantai 19. joulukuuta 2011

Ensimmäinen hieronta

Tänään Troiluksella kävi koirahieroja Susanna Myllynen. Mentiin Troiluksen kanssa ulos vastaan, jotta Susanna näki kuinka Troilus liikkuu. Ilmeisesti meni hyvin, koska mitään kommenttia ei tullut. :)

Troilus otti Susannan ihmeen rauhallisesti vastaan. Syynä lienee se, että Susanna itse oli tosi rauhallinen. Kerroinkin jo sähköpostissa, että Troilukselle ei kannata pahemmin leperrellä koska siitä poika innostuu ihan hirveästi.

Tosi kivasti Troilus antoi itsensä hieroa. Mitä nyt piti hieman koittaa jos tilanteesta pääsisi pois vaikka pussailemalla tai kierimällä. Ei auttanut ei! :D Kyllä se murkkupoika sieltä alta pisti esiin jonkin verran, mutta toisaalta Troilus oli tosi rauhallinen. Lopussa ilmeisesti jo hieman nauttikin, kun tassuja hierottiin.

Susannan mukaan Troiluksen lihakset oli ihan ok. Niskassa toisella puolella oli vähän jumia ja selässä pienessä kohtaa. Mitään kummempaa ei kuitenkaan löytynyt, onneksi! Seuraava hieronta on sitten tammikuun alussa. Sen jälkeen varmaan kerran kuussa voisi hierotuttaa poitsun. Ensi vuoden alusta pitäisi alkaa hieman tavoitteellisemmin tokoilla joten ihan hyvä pitää lihakset kunnossa.

Kerroin Susannalla Troiluksen seuruusta (seuraa siis vierellä hyvin, mutta kontaktia on vaikea saada. Troilus katsoo kokoajan suoraan eteenpäin ja saattaa välillä vain vilkaista mua) ja hänen mielestä niskan jumi varmasti vaikuttaa kontaktin puuttumiseen. Toivottavasti nyt hieronta auttaa tilanteeseen.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Metsässä

Näin itsenäisyyspäivän kunniaksi lähdettiin Troiluksen kanssa metsään. Onneksi siellä ei ollut muita joten saatiin ihan rauhassa kävellä ja kuvailla. Troilus on viimeksi saanut juosta vapaana metsässä joskus kesällä. Ei ihme, että poitsulla oli vauhti päällä heti. Saatiin fyssarilta ohjeeksi ensin lämmitellä lihaksia noin vartti ja sitten rauhallisesti vapauttaa Troilus. No joo. Ihan sama kuinka rauhallisesti vapautin. Saman tien Troilus lähti menemään. :D

Oltiin tällä kertaa vain hieman yli puoli tuntia ettei Troilus rasitu näin alkuun liikaa.