sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Troilus aloitti kisauransa!

Tänään oli suuri päivä! Troilus aloitti kisauransa hienosti agilityssä Jennan ohjaamana. :) Ja tietystikään minä en päässyt katsomaan. Huomasi myös etten ollut ihan kartalla taas aamulla, kun unohdin antaa poikien mukaan rekkarit ja rokotuskortin. Siis ikinä en ole niitä unohtanut... enkä varmasti unohda enää tämän jälkeen. Onneksi Troilus sai kuitenkin osallistua ja Jonttu ehti hakea rokotustodistuksen.

Kisat oli Lempäälässä Best-in Areenalla. Troi on kerran aikaisemmin siellä käynyt reenaamassa, jotta ei ihan vieraaseen halliin tarvinnut mennä.

Troilushan lähti ihan vain kokeilemaan ja tutustumaan kisatunnelmaan. Mitään tulosodotuksia ei ollut ja Roilo osallistuikin vain perusradalle. Lähtö sujui hyvin ja Troilus jäi tosi hyvin odottamaan lähtölupaa, mitä nyt vaan vähän ennakoi. :) Hypyt sujui hyvin, samoin putki. Kepithän ei ole vielä hallinnassa ollenkaan ja ne menikin.. noh.. juosten! :D Muutama ohjausvirhe tuli, mutta niillä nyt ei ollut sen enempää merkitystä, koska hylsy olisi tullut ilman niitäkin. Pääasiahan oli, että Troilus saa kisakokemusta ja tämä tehtävä on suoritettu. Jennan mielestä ekaksi kisaksi meni oikein hyvin ja on tyytyväinen. Nyt vaan reeniä enemmän niin kyllä siitä hyvä tulee. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti