sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Reenailua ja pulahtelua

Tänään Troiluksen piti päästä Agirotuun kisailemaan, mutta valitettavasti kaksi joukkuelaista joutui perumaan, joten näin ollen koko joukkueen osallistuminen peruttiin. Agirodun jäädessä pois ohjelmistosta mentiin reenailemaan TAMSKin tallille tokoa, agilitya ja lopuksi Troilus pääsi pulahtamaan Hervantajärveen.
Minä sain vihdoinkin aikaiseksi ottaa kameran mukaan reeneihin.

Ensin tokoilin Troiluksen kanssa. Sitä ei olla tehty piiiitkään aikaan ja ihan mielettömän hienosti meni. En ollut suunnitellut mitään erityistä reeniä, joten otettiin alkuun hieman seuraamista, sitten liikkeestä maahanmenoa. Loppuun otettiin paikkamakuuta. Uskomattoman hyvin meni vaikka oli jonkin verran häiriötä ja Troilus täynnä tarmoa. Oli ihana nähdä kuinka pienen koiran silmät oikein loisti, kun aloitettiin. Ei edes lähtenyt ryntäilemään mihinkään.. ainakaan paljoa! :)
 
Ongelma tällä hetkellä näyttää olevan ennen vapautusta nouseminen pystyyn, mun perään hiipiminen sekä muuten vaan yleinen höntsäily. Mun täytyy nyt alkaa kiinnittää huomiota siihen, että vaadin sen odottamisen ennen vapautuskäskyä. Oon ollut ihan liian lepsu siinä. Troillus on ottanut vapautuskäskyksi namin saamisen. Nyt täytyy muistaa antaa se palkka vasta, kun liike on suoritettu kokonaan loppuun vapautuksineen. Joskus vaan tuntuu, että mun oma pääkoppa edistää yhtä paljon kuin Troiluksenkin. :) Aloitan nyt myös ottaan vähän pidempää pätkää seuruuseen ja enemmän käännöksiä. Tosi hyvin sujuu jo lyhyemmät pätkät. Kyllä tää taas hieman nostatti mun tokoilumotivaatiotani. Edelleen vaan täytyy muistaa suunnitella ne reenit eikä miettiä vasta kentällä, että mitäs nyt.




Pienen tauon jälkeen Troilus ja Jenna siirtyivät aksailemaan. Tällä kertaa otettiin keppejä enemmän ja Jenna joutui pohtimaan onko opettanut ne väärin vai ei. :) Joka tapauksessa nyt ne alkaa sujua paremmin. Luulisin, että kun niitä reenailee aktiivisesti kesän ajan niin elokuun kisoihin mennessä ne alkaa olla ihan kivasti kuosissa. Muiden esteiden kanssa ei ole ongelmia... paitsi kontaktit pitää saada sujumaan paremmin. Nyt vauhtia on niin paljon ettei Roilo nyt ihan kaikkea ehdi. :D





Hyvien reenien päätteeksi lähdettiin käymään Hervantajärvellä uimassa. Saatiinkin tarpoa vähän kauemmaksi, kun ihmisiä oli niin paljon uimassa ja ottamassa arskaa. Jos Troiluksen päästäisi läheltä uimaan, se menisi aika varmana moikkaamaan. Tai no en tiedä! Ei olla koskaan tehty testiä kuinka hyvin Roilo ymmärtää uiskennella ihan omassa rauhassa vaikka muualla olisi populaa. Harmittavan huonosti on mitään kunnollisia uimapaikkoja lähellä. Tuossahan on kyllä tuo Härmälänsaari, mutta siellä on kaljottelevia tyyppejä lähes aina iltaisin ja lapsiperheitä ja vapaana juoksevia koiria päivisin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti