torstai 16. kesäkuuta 2011

Lääkärissä ja sisarustreffeillä

Troilus näyttää saavan hypätä lääkärissä ihan olan takaa. Juuri kun saatiin silmätulehdus kondikseen, anaalirauhastulehdus hyökkäsi kimppuun. :( Oireina oli pepun laahaaminen pitkin pientaretta. Yhden kerran kakatessa Troilus huusi kuin hyeena. Onneksi sain tosi nopeasti ajan lääkärille, joten saatiin antibiootit. Nyt on antibioottien viides päivä ja oireet on kadonneet täysin. Ensi torstaina on sitten kontrollikäynti. Soitin eilen lääkärillä bakteeriviljelyn tuloksista ja kuulin että antibiootit ei ole parhaat mahdollliset. Päätettiin kuitenkin jatkaa niillä, koska oireet on poissa.

Alkuun sai taas tapella noiden antibioottien ottamisen kanssa. Troilus ei suostunut ottamaan niitä nakin kanssa vaan käänsi päänsä pois tai sylkäisi nakin suustaan. Pari päivää sitten työnsin lääkkeen suoraan kurkusta alas. Ilmeisesti tämä oli vielä ikävämpää, koska koitin uudestaan nakin kanssa ja nyt menee lääkkeet ilman ongelmia nakin sisällä! :D

Lauantaina 12.6.2011 järjestettiin Bortsujen ja Australian kelpieiden erkkari Tuomarinkartanossa, Helsingissä. Siellä pidettiin myös kauan odotettu sisarustapaaminen. Valitettavasti ei sisaruksia voinut päästää irti, joten leikit jäi vähäisiksi. Oli kuitenkin hauska jutella sisarusten omistajien kanssa ja kasvattaja Pirjokin tavattiin nopsaan. Aika samanlaisia sisarukset tuntuvat olevan, varsinkin veljekset. :) Siskot oli tosi ärhäköitä ja veljet taas leppoisia kavereita. Eiköhän tässä tämän kesän aikana vielä päästä treffailemaan ja päästämään lapsoset leikkimään kunnolla. Laitan kuvia hieman myöhemmin. Ollaan nyt Troiluksen kanssa siskoni luona maanpaossa, kun meillä alkoi julkisivuremppa.

Ehdin erkkarissa katsella pentukehän. Troiluksen veli ja sisko osallistui, joten pitihän se nähdä. Me ollaan Troiluksen kanssa kesällä osallistumassa johonkin pentunäyttelyyn ja koska mulla ei ole kokemusta näyttelyistä niin halusin nähdä kuinka homma toimii. Nyt täytyisi saada Troilus opetettua seisomaan ja ravaamaan nätisti. Voisi olla ihan hyvä ostaa se näyttelyhihnakin. :D

Tänään on sitten viimeiset pentukoulun reenit. :( Onneksi sunnuntain ryhmä jatkuu heinäkuun puoleen väliin saakka. Nyt täytyisi tehdä itselle reeniohjelma, koska en ole Troiluksen kanssa reenaillut niin ahkeraan kuin olisi kannattanut. Sain hankittua Salme Mujusen Tie tottelevaisuusvalioksi -kirjan, joten reenailu varmasti vähän helpottuu. Ilman sitä ei yksin reenailusta tulisi varmaan oikein mitään. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti