lauantai 5. marraskuuta 2011

Lampaita tapaamassa

Tänään lähdettiin WBC:n järjestämälle paimennuspäivälle Lietoon. Ohjaajana toimi Kaisa Hilska. Oli tosi mukavaa ja Troiluskaan ei arastellut lampaita yhtään. :D Ensin käytiin isommassa aitauksessa ajamassa lampaat aitauksen ympäri. Kaisa vei Troilusta, koska poitsu veti niin paljon (oli pitkässä liinassa), että ei siitä muuten olisi tullut mitään. Innokashan Troilus oli ja välillä sai vähän toppuutella. Poitsu käytti ainakin kerran omiakin aivojaan ja lähti kiertämään lampaita hienosti.

Seuraavaksi mentiin pienempään pyöröaitaukseen ja ensimmäisessä harjoituksessa minä kävelin lampaiden edessä taaksepäin. Tarkoitus oli pysyä kokoajan lampaiden edessä ja samalla ohjailla hieman koiraa. Joo, ei helppoa, ei todellakaan! :D Aika monta kertaa piti juosta lampaat kiinni, kun ne pääsikin menemään mun ohitse. Ne paino ihmeen kovaa. Troilus oli aika innoissaan, mutta ei koskaan tehnyt mitään haukkusyöksyjä lampaiden sekaan.

Viimeisessä harjoituksessa oli tarkoitus ohjata Troilusta jotenkin kiertämään lampaat sivusta. En muista kovin tarkkaan. Mulla on kyllä dvd:llä Troiluksen suoritukset, mutta en ole vielä katsonut niitä. Ehkä joskus katson ja nauran. Sen aika tosin ei ole vielä. :D

Kaiken kaikkiaan oli tosi kiva päivä ja koettiin taas paljon uutta Troiluksen kanssa. Luultavasti ei aleta paimennusta reenaamaan enempää, koska paimennuskoulut sijaitsee aika kaukana joten kursseilla käynti ei oikein luonnistu. On mun mielestä myös aika turhaa käydä aina silloin tällöin lampailla, kun ei kuitenkaan päästä säännöllisesti reenaamaan ja edistymään.

Tosi kivaa tuo paimennus kyllä on!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti