lauantai 8. kesäkuuta 2013

Vaasassa taas..

Päätettiin lähteä taas kerran nopealle vierailulle Vaasaan. Tällä kertaa en jaksanut reenailla yhtään vaan otettiin ihan löffäilyn kannalta koko päivä. Troilus meni ja juoksi ympäri pihaa ja leikki sen minkä ehti. Kokoajan piti vähän olla tutustumassa paikkoihin mihin ei saisi mennä ja yhdellä Roilon perheeseen kuuluvalla olikin mennä hermo kerran jos toisenkin. :D



Savustuspönttö oli mahdottoman ihana juttu! Ilmeisesti siellä oli mukavat kalantuoksut, kun Troilusta ei saanut pöntöltä pois sitten millään. Aina täytyi käydä ohjaamassa toiseen suuntaan, mutta kun selkänsä käänsi... :D


Ja niin.. ei tuonne kivikasallekaan olisi hirveästi saanut mennä. Siellä kun on ilmeisesti vähän kaikkea. No, pitäähän sitä tutkia. :)




Pelailtiin Jontun kanssa kopittelupeliä ja Troilus toimi meillä virallisena pallopoikana. Itseasiassa virallinen pallopoika kopitteli myös itse hieman liian aktiivisestikin välillä. Myös pallon palautus tehtiin yleensä hienojen kunniakaarteluiden kera. :D No, pääasia että kaikilla oli hauskaa. Ja sivuhuomautuksena kerrottakoon, että Troilus innostui niin että hyppäsi ja rikkoi Jontun kopittelulelun (= en nyt keksi sen nimeä). :D



Kyllä oli taas kerran mukava ja rentouttava päivä.. vaikka hermoja välillä koeteltiinkin! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti