torstai 26. joulukuuta 2013

Joulunviettoa

Jouluaatto sitten tuli, oli ja meni. Ei muuta kuin ensijoulua odottamaan. :) Jouluaattona meillä oli kylässä sukulaisia Hemun ja Teemun kera. Ensin syötiin ja Troilus ja Ässä päivystivät pöydän alla ja ilmeisen hyvin sinnekin joulumurusia tippui. :) Lahjojen jako olikin hieno tapahtuma, kun kummatkin pojat olivat olleet ilmeisen kilttejä koko vuoden ja lahjoja tuli runsaasti. Kummatkin pojat sai omat älypelit, mutta ne vaihdettiin päikseen. Troilus hoksasi toisen ja Ässä ei pitkän kuononsa kanssa oikein osannut pelata toista. :D Hauskaa oli kuitenkin!

Joulupäivänä vaan hengailtiin kotona ja taas tuli sukua syömään. Tosin Ässä lähti kohti Lahtea, joten tällä kertaa Troiluksella oli hieman tylsää. Onneksi kuitenkin ihmiset jaksoi viihdyttää ja Troilus osallistui myös facebookissa kiertäneeseen piparihaasteeseen. Eli koira pitää piparia pään päällä ja sitten suussa ja siitä otetaan kuva. Hyvinhän Troilus homman handlasi. Toki päänpäällä pysyy kaikki mitä sinne laitetaan, mutta ennen ei olla herkkua annettu ja kielletty syömästä. :) Onneksi tuo koiran kiusaaminen oli hetkessä ohi ja Troilus söi ansaitun pipperin hyvällä halulla.




Tän vuoden joulu oli kyllä tosi rauhallinen. Vieraita ei paljoa käynyt ja ei pidetty edes lautapelisessiota. No, joskus on ihan kiva olla vaan omalla porukalla ja levätä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti