torstai 3. heinäkuuta 2014

Kesäloma on ohi!

Tänään Troiluksella jatkui taas agilityreenit Jennan kanssa. Meillä onkin ollut sellainen parin kolmen viikon loma, joten vauhtia ei näistä reeneistä puuttunut. Troilus oli ainoa reeneissä, joten tällä kertaa ei mennyt kovin pitkään. Lämppä jouduttiin tekemään hallissa, kun just hallille päästyä alkoi järkyttävä kaatosade. Troilus oli niin innokas, että kävi hyppimässä sivussa ollutta tokoestettäkin. :)

Reenit meni tosi hyvin. Pidettiin matalat rimat ja Jenna otti enemmän keppejä tänään. Kyllä Troilus selvästi tietää mitä sen pitäisi tehdä, mutta kepit on tylsät, kun pitää hiljentää vauhtia ja mennä hieman rauhallisemmin. :) Eli siis vähän taas kärsivällisyyttä kaasun sijaan niin hyvä tulee.

Reenien aikana oli tosiaan kunnon kaatosade ja ukkostikin. Aina ukkosen aikaan Troi pysähtyi eikä tehnyt hetkeen mitään. Sitten kun jyrähtely loppui hetkeksi Roilopoika jatkoi normaaliin tapaan. Onneksi siis mitään kovin suurta ongelmaa ei näytä ukkonen tuottavan. Toki parashan olisi ettei Troilus reagoisi mitenkään. Onneksi ei kovin usein jouduta ukkosessa reenaamaan. :)

Reenien jälkeen käytiin katsomassa hevosia, kun Jenna kävi hoitamassa yhtä. On Troilus ennenkin hevosia nähnyt, joten ei ollut mikään iso juttu. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti