lauantai 30. kesäkuuta 2012

MH-luonnekuvaus

Tänään Troilus pääsi Mouhijärvellä, Sastamalassa pidettyyn MH-luonnekuvaukseen. Luonnekuvaus on enemmän nuorille koirille suunnattu testi (alaikäraja 1,5v Suomessa) jossa ei suoraan koiraa uhkata. Mitään kunnollista arvioita ei saa eli tuomari ei tee mitään analyysiä koirasta. On omistajan tehtävä miettiä onko tulokset hyviä vai huonoja. :) Osa-alueet pisteytetään heti asteikolla 1-5. Testissä mitataan reaktioiden intensiteettiä. 1 on matalin ja 5 korkein.

Juuri sopivasti loppui sade, kun meidän vuoro tuli mennä testiin. Troilushan oli tietysti ihan into piukassa. :) Ensin tarkastettiin siru ja sen jälkeen kierrettiin yleisö. Ajattelin, että Troilus menisi vauhdikkaasti haistelemaan yleisöä, mutta ihan kohtuu nätisti (vetäen tietysti!) kiersi. Sitten mentiin testinohjaajan luokse leikkimään.

1a KONTAKTI: tervehtiminen 4 (Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen)
Troilus oli tietysti oma iloinen itsensä ja vuolaasti tervehti testinohjaajaa.

1b KONTAKTI: yhteistyö 3 (Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta)
Hyvin lähti TO:n mukaan, mutta oli kiinnostunut vain vetämään ja haistelemaan. Mua ei Troilus edes huomannut, kun testinohjaaja otti hihnan ja lähti eteenpäin. :D

1c KONTAKTI: käsittely 3 (Hyväksyy käsittelyn)
Ihan normaalisti Troilus antoi silitellä ja katsoa hampaat. Mitä nyt hieman hyppeli TO:ta vasten innoissaan.

2a LEIKKI 1: leikkihalu 4 (Leikkii -Aloittaa nopeasti ja on aktiivinen)
Heti Troilus lähti leikkiin mukaan ja ryntäsi heitetyn lelun perään ja toi minulle.

2b LEIKKI 1: tarttuminen 3 (Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla)
Troilus kävi heti leluun kiinni, mutta korjaili otetta kuten normaalisti tekee.

2c LEIKKI 1: puruote ja taistelutahto 3 (Tarttuu, vetää vastaan mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan/korjailee otetta)

3a TAKAA-AJO 1. kerta 1 (Ei ailoita)
Troilus ei tainnut edes nähdä koko viehettä. Kun päästin irti niin säntäsi vain tervehtimään tuomareita ja muuta yleisöä sekä kirmaili innoissaan pitkin aluetta.

3a TAKAA-AJO 2. kerta 3 ( Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista)
Käytiin katsomassa saalista ja sitten otettiin uudestaan. Tällä kertaa Troilus lähti vauhdilla saaliille ja seurasi hyvin. Kun saalis pysähtyi, Troilus kävi katsomassa ja palasi heti takaisin.

3b TARTTUMINEN 1. kerta 1 (Ei kiinnostu saaliista, ei juokse perään)
Ensimmäisellä kertaahan Troilus ei edes huomannut koko saalista.

3b TARTTUMINEN 2. kerta 1 (Ei kiinnostu saaliista, ei juokse perään)
Hienosti Troilus lähti saaliin perään, mutta ei sitten tosiaan tarttunut kun saalis pysähtyi.

4 AKTIVITEETTITASO 3 (Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja)
Kolmen minuutin paikallaan olon aikana Troilus pystyi ihmeen hyvin rauhoittumaan. Todella tarkasti seurasi yleisöä ja kaikkea muuta, mutta ei alkanut steppailla tai muuten rauhattomasti liikkua. Heinääkin söi välillä. :D



5a ETÄLEIKKI: kiinnostus 3 (Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja)
Ihan odotettua. Ajattelin kyllä, että Troilus voi nostaa huutokonsertin kun ei heti pääse leikkimään, mutta ihan hiljaa oli kokoajan. :D

5b ETÄLEIKKI: Uhka / agressio 1 (Ei osoita uhkauselkeitä)
Troilus ei kokenut oudon näköistä ja muotoista leikkijää uhkaksi vaan oli todella utelias. Etäleikkijällähän on alkuun viitta tms. päällä ja hän liikkuu oudosti jotta koira ei heti yhdistä hän ihmiseen. Leikkijä ottaa lopuksi hupun pois päästä jotta koira tunnistaa hänet.

5c ETÄLEIKKI: Uteliaisuus 2 (Saapuu linjalle aktiivisen avustajan luo)
Heti irti päästyä Troilus lähti piilossa olevan avustajan luo vauhdilla. Kävi katsomassa ja juoksi takaisin ja kirmaili taas siellä ja täällä. Kun avustaja huuteli innokkaasti, Troilus juoksi takaisin.

5d ETÄLEIKKI: leikkihalu 4 (Tarttuu, vetää vastaan, voi irrottaa ja tarttua uudelleen)
Troilusta ei ihan hirveästi tarvinnut houkutella leikkimään. Yhtä aktiivinen oli kuin ensimmäisessäkin leikissä testin alussa. Troilus toi lelun pari kertaa minun eteen, mutta avustajan huudellessa lähti lelu suussa hänen luokseen. Ei kuitenkaan luovuttanut hänelle lelua enää. :)


5e ETÄLEIKKI: yhteistyö 3 (On kiinnostunut leikkivästä avustajasta)
Etäleikki ei tosiaan tuonut mitään uutta tai odottamatonta.

6a YLLÄTYS: pelko 3 (Väistää kääntämättä pois katsetta)
Tässä käveltiin metsäpolkua ja yhtäkkiä iso haalari vedetään eteen. Troilus pelästyi tosi paljon. Murisi ja nosti karvat pystyyn joten pientä agressiota pojasta kyllä löytyy. Yllätyin reaktion voimakkuudesta.


6b YLLÄTYS: puolustus / agressio 2 (Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä)
Tosiaan, murinaa tuli ja karvat nousi pystyyn. Odotin jonkinlaista räksytystä, mutta sitä ei kuulunut. :)

6c YLLÄTYS: uteliaisuus 1 (Menee haalarin luo kun se on laskettu maahan / ei mene ajoissa)
Troilus kyllä tuli haistelemaan haalaria vähän, kun olin kyykyssä sen edessä ja houkuttelin poitsua.

6d YLLÄTYS: jäljellejäävä pelko 5 (Voimakas pelko, voi lisääntyä joka ohituskerralla)
Käveltiin alas lasketun haalarin ohi monta kertaa. Troilus poukkoili sinne ja tänne. Suostui kuitenkin kävelemään haalarin ohi joka kerta. :)

6e YLLÄTYS: Jäljellejäävä kiinnostus 1 (Ei osoita kiinnostusta haalariin)
Juu, ei mennyt haistelemaan haalaria enää! :D

7a ÄÄNIHERKKYYS: pelko 3 (Väistää kääntämättä pois katsettaan)
Troilus otti muutaman väistöaskeleen, mutta meni siitä suoraan katsomaan räminälaitetta.


7b ÄÄNIHERKKYYS: uteliaisuus 2 (Menee katsomaan räminälaitetta kun ohjaaja on kyykyssä ja houkuttelee koiraa)
Troilus seisoskeli kauempana ja katseli, kun menin itse räminälaitteen luo. Ilmeisesti se ei enää kiinnostanut tarpeeksi, kun Troilus oli käynyt sitä jo haistamassa kun se vedettiin.

7c ÄÄNIHERKKYYS: jäljellejäävä pelko 2 (Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla)
Hyvin Troilus ohitteli laitetta. Ei mitään maatamullistavaa tapahtunut.

7d ÄÄNIHERKKYYS: jäljellejäävä kiinnostus 3 (Pysähtyy, haistelee ja katselee laitetta vähintään kahdella ohituskerralla)

8a AAVEET: puolustus/agressio 1 (Ei osoita uhkauselkeitä)
Poitsua enemmän kiinnosti aaveet positiivisessa mielessä. Ei kokenut niitä ollenkaan uhkaksi. :)

8b AAVEET: tarkkaavaisuus 3 (Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai kokoajan toista)
Troilus katseli välillä yleisöä ja välillä aaveita. Aina kun aave liikkui, tarkkaili sitä. Olisi jo lähtenyt yhdessä kohtaa aaveen luo, jos olisi päässyt.

8c AAVEET: pelko 2 (On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, pientä välimatkanottoa)
Alkuun Troilus seisoi mun takana. Kun Troi huomasi aaveet, siirtyi mun eteen katselemaan niitä. Välillä taas yritti päästä yleisön luo ja tarkkaili niitä.

8d AAVEET: uteliaisuus 2 (Menee katsomaan, kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja houkuttelee koiraa)
Heti vapaaksi päästyään Troilus lähti taas painelemaan yleisön luo ja yleensä vaan loikkimaan joka paikkaan. Kun kutsuin luokse ja samalla puhuin aaveelle, Troilus tuli mutta juoksi sitten taas muualle. Kun taas kutsuin ja otin hupun pois niin Troilus tuli aaveen eteen istumaan ja katsomaan. Sama oli myös toisen aaveen kanssa.

8e AAVEET: kontaktinotto aaveeseen 3 (Vastaa avustajan tarjoamaan kontaktiin)
Kiinnostuneena istui aaveen eteen, katseli ja heilutti häntää. :)

9a LEIKKI 2: leikkihalu 3 (Leikkii - aktiivisuus lisääntyy / vähenee)
Lopussa toistettiin sama leikki kuin alussa. Eli heiteltiin lelua TO:n kanssa ja TO sitten heitti sen Troilukselle haettavaksi. Tuomarin mukaan Troilus ei ihan niin innolla leikkinyt kuin ensimmäisellä kertaa. Itse en kylläkään huomannut eroa.

9b LEIKKI 2: tarttuminen 4 (Tarttuu heti koko suulla)
Tarttuminen hieman parani testin edetessä. Ilmeisesti leikissä kasvoi hieman itseluottamus? :D

10 AMPUMINEN 2 (Häiritsevyys lisääntyy leikin/passiivisuuden aikana, sen jälkeen välinpitämätön.)
Leikittäessäni Troilusta poika ei tainnut edes kuulla laukauksia. Oli niin leikin lumoissa. Sitten kun seistiin passiivisena, Troilus terästäytyi laukauksien aikana ja katsoi ampumissuuntaan. Lopuksi tuli mun viereen ja otti kontaktia. Minkäänlaista pelkoa ei ollut havaittavissa!

Testi oli oikein mielenkiintoinen kokemus! Olin todella iloinen siitä, kuinka Troilus halusi leikkiä mun kanssa ja ei välittänyt silloin mistään muusta. Tämä taas näyttää kuinka hyvä leikkipalkkaus on ja sitä me harrastetaankin paljon. En odottanut niin voimakasta reaktiota haalariin. Olin varma, että räminälaite saa sen voimakkaan reaktion aikaan. Olin siis väärässä! :D Etäleikki ja takaa-ajo oli ihan odotettuja. Olisin ollut ihan puulla päähän lyöty jos Troilus ei olisi lähtenyt vieheen perään tai leikkimään avustajan kanssa.

Tuomarin mukaan Troilus ihan täysin romahti ja meni tyhjäksi kun haalari tuli esiin. Hänen mielestään Troi ajattelee niin positiivisesti ihmisistä että poitsun maailma romahti, kun jokin ihmistä muistuttava pelästytti niin pahasti. :( Kesti kuulemma hetken, että poika nousi sieltä, mutta onnistui se kuitenkin! Olisi ehkä tullut aaveisiin ja räminälaitteeseen erilaiset reaktiot, jos Troilus olisi ollut voimissaan. Meni kuulemma haalarin jälkeen hetkeksi ihan apaattiseksi. Minä en pystynyt oikein tarkkailemaan reaktioita testin aikana. Onneksi oli videokamera mukana!

Tuomari sanoi, että heti näki kuinka aktiivinen ja sosiaalinen koira Troilus on. Sanoi myös, että on niin paljon kuitenkin uteliaisuutta että se voittaa pelon tosi hyvin. Kaiken kaikkiaan siis oli tosi opettavainen kokemus.

Luonnetesti siirretään varmaan tuonne kevääseen 2014. Siinä kun ihminen ihan oikeasti uhkaa Troilusta niin en viitsi viedä kovin nuorena sellaiseen. Antaa Troiluksen kasvaa aikuiseksi ja nauttia siihen asti vain kivoista ihmisistä. :D

Mukana testissä oli mies ja mun sisko. Yksi avustaja sanoi siinä kun odoteltiin aaveita, että Troiluksella on kova halu pitää lauma kasassa. Se ehkä hieman vaikutti testissä, koska Troi kokoajan katseli ja kävi tervehtimässä yleisöä.. ja tuomareita! Ilman yleisöä ehkä se joka puolelle säntäily olisi jäänyt ja Troilus olisi siirtänyt energiansa ja keskittynyt enemmäns seuraamaan muita tapahtumia. :) No, laumakoira on laumakoira! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti