perjantai 22. kesäkuuta 2012

Toinen juhannus

Nyt on Troiluksen toinen juhannus. Tällä kertaa vietettiin sitä ihan vain kotosalla kaupungissa ja niin mahtavan ihanassa säässä! Viime juhannushan oli täynnä kovia sadekuuroja ja toisaalta myös aurinkoa. Viime juhannuksena käytiin tädin mökillä, mutta nyt meille taas tuli vieraita.

Ensin Troilus sai riehua kotona, kun meille tuli siskoni, äitini ja tätini syömään uusia perunoita ja muuta särvintä. Troiluskin sai vähän kaikkea herkkua nassunsa eteen ja upposi hyvin, tietysti! :D Ei sitä sentään koko upeeta päivää vietetty sisällä vaan lähdettiin sitten alkuillasta metsään tarpomaan. Tällä kertaa varustauduin hyttysmyrkyllä ja metsässä oli sangen paljon mukavampaa. Troilustakaan ei hyttyset pahemmin häirinneet vaan meno oli niin kova etttä jälleen kerran ei kamera ollut pysyä mukana.



Sitten lähdettiinkin vilvoittelemaan järveen. Tämä olis vasta kesän ensimmäinen kerta ja kyllä mietitytti viitsiikö Troilus veteen mennäkään. Viime kesänähän oli alkuun hieman hankaluuksia. Tosin sehän oli silloin ihan uutta ja ihmeellistä. Nyt Troilus meni muitta mutkitta veteen. Ei tarvinnut edes lelua ensin heittää. :D Lienee kuumuuskin kyllä nyt auttanut. Vilvoittelu oli varmasti ihanaa!




Turha kai sanoa, että Troilus oli aika väsynyttä poikaa illalla kotona ja ihmiset sai katsella rauhassa jalkapalloa. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti