keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Iltakuvailua

Tänään käytiin pitkästä aikaa Troiluksen ja kameran kanssa iltalenkillä yhtä aikaa. Nyt on kuvailut jäänyt aika vähälle. Pitäisi varmaann alkaa kuvailla taas enemmän. :)

Meille vinkattiin tuosta lähistöltä kiva paikka josta on hienot näkymät. Olihan se sitten pakko mennä tsekkaamaan ja seuraavana päivänä sitten kameran kanssa. Troilusta on vaan hankala kuvata, kun hän ei tykkää katsoa kameraan ja alkaa aina seurata kaikkea muuta kun pitäisi hetki poseerata. Parhaimmat kuvat Troiluksesta saakin kun antaa pojan vaan viipottaa ja koittaa itse pysyä kameran kanssa perässä. :)




 Tuolta lenkkipolulta löytyi oikein mukavia kallioita ja Troilus sai hyppiä sydämensä kyllyydestä. Ei siitä kauaa ole, kun Roilopoika ei halunnut hyppiä (lihasjumit?) ollenkaan. Nyt sitten näyttää ottavan takaisin, kun joka penkille ja kalliolle on loikattava jos lenkin varrelle sellaisia osuu. :)

Seuraavaksi siirryttiin läheiseen Härmälänsaareen. Se on kyllä valitettavan pieni, mutta onneksi nyt ei siellä ollut ketään muita. Lämpimällä säällä kesällä siellä on aina porukkaa uimassa tai muuten vain hengailemassa. Silloin ei kuvailusta tule kyllä yhtään mitään.





Eipä sitten ole paljon muuta tapahtunut. Tämä viikko nyt Troiluksella menee ihan lepäillessä, kun on ollut aika paljon vetoreenejä ja täyty antaa lihasten ja jänteiden palautua. Ensi viikolla voisi buukata Troilukselle ajan Tampereen koirauimalaan. Siellä kun ei olla vielä käyty. Ajattelin, että talvikaudeksi voisi tuon koirauinnin ottaa ohjelmaan mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti