sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Vapauden riemua!

Tänään Troilus pääsi ensimmäistä kertaa kuuteen viikkoon juoksemaan vapaana. Mentiin taas Kangasalan hiekkakuopalle riehumaan. :) Sää oli sen verran kehno, että muita koiria ei näkynyt paitsi kaukana ja nekin taisi lähteä pois kun meidät näki. Troilus sai siis mennä viipottaa ihan rauhassa.


Otettiin alkuun vähän luoksetuloreeniä ja Troilus sai jahdata Joonasta. Troihan on alkanut nyt jahtausenergiaa purkamaan autoihin ja pyöriin joten oli ihan kannattavaa varmasti suunnata sitä toisaalle. :) Mun kanssa ulkoillessa Troi ei jahtaa mitään. Me opetellaan hihnakävelyä ja kontakti on parantunut ihan mielettömästi. Troilus ei ehdi jahtailla mitään kun ollaan lenkillä. XD Nyt kyllä huomaa kuinka positiivisesti säännöllinen ratajuoksu kesällä vaikutti. Ennen sitä Roilopoika otti ja kääntyi pyörien perään ja pikku hiljaa ratajuoksun alkaessa tämä ihastuttava tapa jäi pois.



Vapaaksi päästyä Troilus pisteli menemään. Voi sitä vauhdin riemua! Uskomattoman hyvin Troiluksella oli korvat mukana vaikka intoa oli kuin pienessä kylässä. Meille on näemmä ilmaantunut uusi käsky: "tänne päin!" :) Olen ajattelematta hokenut sitä ja Troilus on oppinut, että silloin käännytään ja tullaan taas poukkoilemaan meidän lähelle. On se oppivainen poitsu! :)




Oli kyllä järjettömän hauska liikuntatuokia. Mä ensin mietin pitkään, että kannattaako lähteä kun rikoin polveni tuossa pari viikkoa sitten. Sen jälkeen on liikkuminen ja ihan vain oleminen ollut aika kivuliasta, mutta onneksi sitten kykenin kuopalle lähtemään. On tää niin hauskaa, kun Troiluksen saikku loppuu niin mulla alkaa. :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti