sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Pikku murkku vyöhyketerapiassa

Troilus on ehtinyt jo täyttää 10 kuukautta. Tällä hetkellä vaaka näyttää 18,5kg ja korkeutta löytyy n. 52 senttiä. Olin viikon matkoilla ja sillä aikaa Troilus on alkanut murkkuilla oikein urakalla. Täytyy kokoajan koittaa vieläkö asiat on kiellettyjä ja kylään tulleita pitää hyppiä ihan kunnolla. Toki osa voi olla kipua. Troiluksen selkä on hieman jumissa ja varmaan vielä kasvukivutkin vaivaa. Lääkkeet on nyt syöty ja oireet on onneksi helpottaneet. Enää Troilus ei ole nuollut tassujaan tai lattiaa. En myöskään ole huomannut paljoa aristelua oikean puoleisissa tassuissa. :)

Mun vaikea tehtävä on alkaa kiinnittää huomiota omaan reagointiini. Yritän pitää tunteet kurissa ja muutenkin olla rauhallinen. Saatiin eilen hyviä vinkkejä Jonnalta ja niitä aletaankin nyt reenailla. Harjoitellaan rauhoittumista ja vieraiden vastaanottamista. Hienosti Troiluksella meni eilen, kun harjoiteltiin ensimmäistä kertaa. Mulla on niin oppivainen pieni murkku kotona. :D

Ollaan nyt ostettu vihdoinkin Troilukselle kuonopanta (canny collar). Vetäminen on mennyt niin mahdottomaksi murkkuiän alkamisen aikaan. Toi kuonopanta on ihan kiva. Ainoa vain, että Troilus yrittää päästä siitä kokoajan pois. Se on ollut meillä nyt viikon käytössä, joten toivottavasti poitsu tottuu siihen pian. Osa taistelua voi kyllä olla murkkuiluakin. Pannan avulla on tosi helppo ohjata Troilusta. Kyllä se vielä jonkin verran vetää, mutta se ei vaikuta hallintaan. Nyt pari kuukautta käytetään tuota ja aletaan samalla opettaa uudestaan hihnassa kulkemista. Toivottavasti myös ikä tekee tehtävänsä ja antaa Troilukselle malttia kulkea hihnassa kauniisti. :D

Troilus on alkanut käydä vyöhyketerapiassa. Tämä on ihan sattumankauppaa. Lenkillä ollessamme törmättiin naiseen joka opiskelee koirahierojaksi ja vyöhyketerapeutiksi. Kerroin hänelle Troiluksen oireista ja päästiin mukaan harjoittelukoiraksi. Kunnolla ei vielä voi hieroa, mutta kokemuksen kannalta tämä on oikein kivaa. Troilus antoi heti ensimmäisestä kerrasta hierojan koskea varpaisiin ja muutenkin käydä kaikki vyöhykepisteet läpi. Nyt palleroa on kaksi kertaa hoidettu ja toisella kertaa pystyi jo rentoutumaan paremmin. Näin alkuun Troiluksella on neljä kertaa ja katsotaan sitten kuinka jatketaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti