tiistai 21. elokuuta 2012

Kolme kuukautta kastraatiosta

Meillä on jäänyt nyt vähän reenailu vähemmälle mun matkani takia joten voisi kirjoitella ihan yleistä löpinää tällä kertaa. :)

Troiluksen leikkauksesta on nyt jo hieman yli kolme kuukautta. Torsi hienosti on muutoksia muutamiin toivomiini asioihin tullut. Pissojen nuoleminen loppui noin kolme viikkoa leikkauksen jälkeen. Ensin väheni ja siitä pikku hiljaa kuihtui pois. :D Hajuinnostukseen ei leikkaus ole vaikuttanut. Toisaalta Troilus on niin hyvä nenän käyttäjä jotta eipä intensiivisestä haistelusta pääsisi eroon varmaan millään. Jälkikoira on jälkikoira. Erona pissahaisteluun on nyt se, että ei ehkä ihan samalla innolla jumiteta hajuille ja aika harvoin edes yritetään vetää liinoja kiinni. Myöskään hajuille ei revitä jos nyt satutaan menemään toista puolta tiellä. Merkkailu on vähentynyt myös. Nyt annetaan tulla heti ekalla pissalla ihan kunnolla eikä säästellä tippoja. Kotinurkilla Troilus merkkaa vielä ne vanhat paikat ihan muistista, mutta uusilla hoodeilla ei enää merkkailla.

Muiden koirien rähjääminen Troilukselle loppui aika pian leikkauksen jälkeen. Toki ne pari vihamiestä on, mutta muuten urokset ei enää koe Troilusta uhkana ja mullakin on paljon stressittömämpää lenkkeillä poitsun kanssa.

Yleinen stressitaso on laskenut huimasti Troilla. Kotona ei enää mennä ikkunan eteen ja yritetä haistella ulos kokoajan. Läähätys sisällä on vähentynyt radikaalisti ja nyt Troilus jopa pystyy nukkumaan paremmin. Kaiken kaikkiaan poika tuntuu seesteisemmältä. Simmutkin loistaa nykyään ihan eri tavalla. <3

Siinäpä ne suurimmat muutokset. Tällä hetkellä Troilus on sen verran kukkopoikaa jotta muiden koirien kanssa ei leikki ole onnistunut. Täytyy odottaa jonkin aikaa ja katsoa laantuuko kukkoilu vai ei. Troiluksella tulee mittariin ihan kohta 1v9kk ja kyllä pientä aikuistumista on ollut havattavissa. Enää ei hypitä ihmisiä vasten, käskystä jaksetaan ihan kivasti odottaa jotta vieraat pääsee sisään ja laittaa takit naulaan, korvat on yhä useammin mukana ja tuntuu kuin Troilus ei jaksaisi kyseenalaistaa. :D Kroppakin on alkanut muuttua aikuisemmaksi. Ruokaa ei olla vähennetty leikkauksen jälkeen, mutta säännöllisesti Troilus pääsee puntariin. Nyt tuntuu että painoa olisi voinut tulla lisää vähän enemmän joten sunnuntaina sitten näkee mihin suuntaan ruokailu menee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti